Viimeistä viedään!

Aina yhtä edustavina! :)

Viimeinen viikko alkoi. Aika on mennyt ihan mielettömän nopeasti - just aikaa oli vielä kuusi viikkoa. Nyt enään 4 päivää. Mutta näinhän tää elämä menee.. Sitä elää siinä uskossa, että elämää on vielä paljon jäljellä, kunnes havahtuu siihen että on elänyt jo yli kolmekymmentä vuotta eikä saa enään sitä menetettyä aikaa takaisin. Pelottavaa! Ehkä nyt kun ikää on jo tullut, sitä havahtuu omaan kuolevaisuuteensa ja ymmärtää että ei eläkkään ikuisesti. Mä olin ihan varma 2 kymppisenä, että mulla on rajattomasti aikaa elää tätä elämää - kuinka väärässä olinkaan.

Koitan tänä päivänä elää niin, ettei mun tarvitsisi myöhemmin miettiä, että miksi en elänyt kun mulla oli mahdollisuus! Haluan tänä päivänä olla rohkea ja nähdä asioita. Ne ketkä mut tuntee tietää, että tässä elämässä on vaiheita jolloin elämä on ollut tavallaan pysähtynyt ja mitään uutta ei ole ollut näköpiirissä - pelkkää mustaa. Mutta nyt, edessä on valoa ja jatkuvuutta. Mulla on unelmia ja haaveita joiden toteutuminen on nykyään mahdollista. Mulla on nykyään elämisen arvoinen elämä, josta haluan pitää kiinni tiukasti. Ja juuri tästä syystä mä nyt istun toisella puolella maailmaa ja elän. Voi luoja, mä oikeasti elän! Oon saanu täällä montaa kertaa siitä tunteesta kiinni, että mä oon vapaa. Ajan skootterilla pikku kimma takana ja nauran ääneen onnesta. Musta tuntuu, että oon vahva ja itsenäinen. Ihana elämä! :)
Mutta ehkä mä nyt kerron vähän tästä ajasta täällä, vielä kun siitä jotain muistan.

Edellisen kirjoituksen jälkeen me ollaan oltu ainakin leikkurissa, pediatrisella ja tratidional medicine - osastolla. Leikkurissa työskentely on mun yksi haave. Harmi  vaan kun täällä ollessa kielimuurin takia en saanut niin paljon irti kuin olisin halunnut. Me oltiin viikko leikkurissa, eikä meillä ollut ohjaajaa saleissa mukana kertomassa mitä tapahtuu.

University hospitaalissa on 6 leikkaussalia ja me saatiin vapaasti "haahuilla" salien välillä ja valita mitä halutaan nähdä. Leikkaukset menee samaan tapaan kuin suomessa. Potilas uneen ja leikkaus käyntiin. Täällä tosin puitteet ovat hieman erilaiset kuin suomessa, Välineet ovat samanlaiset, mutta hygieniassa ja laitteiden kunnossa on puutteita. ( ainakin mun mielestä!) Mietin monta kertaa, että jokaisessa salilla olisi hyvä olla oma hygieniahoitaja joka pitäisi huolta pelkästään siitä, että steriilit välineet pysyvät steriileinä. Potilailla onkin runsaasti infektioita leikkausten jälkeen, mikä on tosi harmi koska ne olisi helppo ehkäistä hyvällä hygienialla. Täällä ei esim. ole käytössä kertakäyttöisiä leikkausliinoja eikä suojaesssuja. Aina käytön jälkeen ne pestään ja steriloidaan. En tiedä kuinka tehokas tämä tapa on. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä miten välinehuolto täällä toimii. ( En halua liikaa kritisoida mutta mietin, että tänne olisi hyvä tulla valmiina sairaanhoitajana opettamaan asioita esim. hygieniasta).
Täällä myös potilaiden varallisuus on esteenä esim. hyvälle anestesialle. Juttelin erään lääkäriopiskelijan kanssa ja hän kertoi, että välillä leikkauksen loppuvaiheessa anestesia on liian kevyt potilaan maksukyvyn vuoksi, joten potilas saattaa heräillä vielä leikkauksen ollessa käynnissä. Toisaalta potilaat viettävät pitkiä aikoja sairaalassa mikä lisää kustannuksia potilaalle. Tässä voisi mielestäni hieman "shake the system" ja kohdentaa rahoja hieman toisella tavalla. Myös potilaiden saapuminen leikkaussaliin on "hieman" erilainen kuin suomessa. Joissakin leikkaussaleissa on kaksi sänkyä ja toisella sängyllä saattaa olla vielä leikkaus käynnissä kun toiseen sänkyyn saatetaan potilas. Näin toimitaan myös lapsipotilaiden kohdalla, joka on varmasti lapsille pelottavaa.

Kokonaisuutena kuitenkin leikkurin toiminta on hyvin samanlaista kuin suomessa, toimivaa ja tehokasta. Joitakin asioita muuttamalla saataisiin toimintaa vielä paremmaksi. Onneksi täällä on kuitenkin jatkuvasti menossa eri järjestöjen, kuten esim. Doctors over seas projekteja, joiden tarkoitus on opettaa uusia toimintatapoja ja kehittään hoitotyötä parempaan suuntaa. Me pääsimmekin osallistumaan erään amerikkalaisen luennoitsijan opetukseen jossa käsiteltiin nimenomaan kivunhoitoa sekä palliatiivista hoitoa. Tosi mielenkiintoista! Oma ajatus siitä, että kivunhoito ja potilaaan ja omaisten kokonaisvaltainen hoito on äärimmäisen tärkeää hoidon onnistumisessa vahvistui entisestään. Liputankin vahvasti kivunhoidon puolesta! Ei ole mitään järkeä, että potilas kärsii kivuista jos on mahdollisuus hoitaa niitä.

Sänky lastenosastolla

Pediatrisella, eli lasten osastolla vietimme pari viikkoa. Lasten osasto on samanlainen kuin aikuissten osasto - paljon potilaita ja sänkyjä vierekkäin. Osastolla on myös paljon opiskelijoita, niin sairaanhoitaja kuin lääkäriopiskelijoita. Ihan tungokseen asti. Mielestäni osastolla voisi kiinnittää enemmän huomiota tautien leviämisen ehkäisyyn. Vierekkäisillä sängyilla oli vatsataudista kärsivä lapsi ja munuaiskerästulehduksesta kärsivä lapsi. Toisen lapsen oksentaessa lattialle kukaan ei tehnyt elettäkään tuodakseen lapselle ämpäriä tai vatia, tai käyttänyt desinfektiota oksennusta siivotessa. Jos saisin muuttaa täällä yhden asian, muuttaisin hygienian tason! Sillä voitaisiin ehkäistä niin paljon ongelmia. Tässä olisi jollekkin opiskelijalle mahtava aihe opinnäytetyöksi. "Kuinka desinfektion lisääminen auttaaa ehkäisemään infektioita sairaalaympäristössä vietnamissa".

Lasten osastolla huomasimme saksalaisen lääkäriopiskelijan kanssa, että missään ei ole leluja, kirjoja eikä mitään viihdykettä lapsille. Kuitenkin jotkut lapset viettävät sairaalassa pitkiä aikoja ja he vain makoilevat sängyssä. Suomessa lasten viihtyvyyteen ja kohtaamiseen on panostettu hurjasti. Ja onhan meillä nyt rakenteilla uusi lastensairaalakin jossa lasten viihtyvyys ja turvallisuus on ensisijalla. Täällä tähän ei kiinnitetä huomiota. Olen jo aikaisemmin kirjoittanut, että täällä ensisijalla on potilaiden fyysinen pelastaminen. Ja se onkin ykkösprioritetti ja hyvä niin! Me kuitenkin halusimme yrittää myös parantaa lasten viihtyvyyttä, koska ajattelimme että lapsiystävällinen ympäristö myös lisää lasten turvallisuuden tunnetta ja näin lasten paraneminen myös nopeutuu. Kaikki vaikuttaa kaikkeen! Joten otin kuvan tyhjästä lastensängystä ja postasin sen facebookkiin - ideana oli, että jos jotkut haluaisivat osallistua pieneen keräykseen lasten viihtyvyyden parantamiseksi laittamalla esim, vitosen mun tilille ja kerätyillä rahoilla ostaisimme leluja osastolle lasten käytettäväksi. Ja kuinka kävi..wau! Me saatiin kerättyä reilu 500 e joilla sitten ostettiin kaappi ja leluja osastolle. Rahaa jäi vielä ylikin ja niillä ostimme kolme liikuteltavaa "leluyksikköä". Eli 3 kassia täynnä leluja ja kirjoja. Ne on tarkoitus antaa kolmelle muulle osastolla joilla lapsia on hoidossa aikuisten keskellä. Tällöin hoitajat voivat antaa lasten valita millä haluavat leikkiä ja aina lelun palauttaessaan voi saada toisen lelun ja kirjan.
KIITOS KAIKILLE KETKÄ OSALLISTUIVAT!!!
Tuntui mieletttömän hyvältä tehdä jotain konkreettista osastolla olevien lasten hyväksi. Toivottavasti te saatte kuvien avulla vähän kiinni siitä fiiliksestä mikä meillä oli täällä leluja antaessa.
(Nyt kun laitoin tämän julkiseksi, niin tähän varmaan joku suomen lupaviranomainen tai verottaja puuttuu. Mutta se oli sen arvoista! )

Uusi ja hieno lelukaappi

Me olimme myös viikon verran tutustumassa perinteiseen lääketieteeseen. Oli mielenkiintoista nähdä miten potilaita hoidetaan akupunktion, hieronnan ja erilaisten yrttien avulla. En kuitenkaan saanut siitä irti niin paljon kuin olisin toivonut. Kielimuuri oli esteenä tiedon saamiselle. Olisi ollut mielenkiintoista ymmärtää mitä mikäkin yrtti tekee ja miksi potilaat ovat tulleet hoitoon. Kuitenkin ymmärsin sen verran, että perinteinen lääketiede mm. uskoo että, esimerkiksi kylmä ilma aiheuttaa mm. kasvohalvausta jota hoidetaan akupunktiolla. Olisin mielelläni kuullut tästä lisää, mutta oli vaikeaa saada vastauksia, Tässä onkin yksi iso ongelma täällä - kielimuuri! Kaikelle ei vain löydy englannin kielisiä vastineita joten tiedon saaminen tyssää jo siihen. Perinteinen lääketiede on tosi mielenkiintoista ja nostaahan se jo suomessakin tosi vahvasti päätään. Me käytetään nykyään hirmu määrät rahaa erilaisiin super foodeihin ja kiinnitetään huomiota ravintoon ja sen laatuun. Uskon vahvasti, että sillä mitä suuhunsa laittaa on merkitystä! Pitäisi itsekkin miettiä enemmän niitä omia keinoja millä vaikuttaa omaan hyvinvointiin. Mutta aina ei                                                                      vain jaksa eikä pysty. :)

Nyt viimeisellä viikolla me ollaan päivystyksessä ja on mielenkiintoista nähdä miten päivystys täällä toimii. Tosin oonhan mä itekkin jo päässyt siihen tutustumaan potilaan roolissa. :) Silloin ainakin se toimi hyvin. Tosin mä oon länsimaalainen ja mulla oli mukana meidän vaihtokoordinaattori, joten sain hyvää palvelua, Tää onkin asia mikä mulla aiheuttaa ongelmia, Epätasa-arvoisuus hoidossa. Vakuutuksella on täällä iso arvo ja jos potilaalla on rahaa maksaa hoidosta, hän voi mennä sairaalaan mikä on modernimpi ja missä myös on tilaa enemmän.

Välillä oon tuntenut ihan hirvittävää surua siitä, että maailma on niin epäreilu. Täällä olo laittaa pakolla miettimään mitä voisi itse tehdä ja millä tavalla itse hoitaaa potilaita. Herää kysymys, jos näen että potilaita ei hoideta riittävän hyvin, mitä voin tehdä? Voinko nostaa ongelmia esiin ja jos sen teen, niin mikä on oikea tapa? Ja onko yleensäkkään mitään mitä voin tehdä? Olisiko parempi tulla tänne jo valmiina sairaanhoitajana, koska näin opiskelijana                                                                    sitä on automaattisesti altavastaajana.

Mun mielestä on hyvä pohtia ja tuoda julki näitä asioita eikä vain ummistaa silmiä - koska silmät ummistamalla ongelmilta mikään ei muutu! Haluaisin omalta osaltani olla tekemässä hyvää ja muuttamassa maailmaa parempaan suuntaan. Tosin se tuntuu välillä raskaalta. Välillä toivoisin, etten tuntisi asioita niin vahvasti - elämä voisi olla helpompaa jos en olisi yhden naisen armeijana muuttamassa maailmaa.

......

Välillä oon miettiny, että hitto mä olin hullu kun lähdin tänne pikku kimman kanssa kaksin. Mutta suurimmaksi osaksi oon tosi onnellinen ja kiitollinen tästä mahdollisuudesta kokea tämä. Ei mulla muuten olisi ollut mahdollisuutta olla reissussa yli kolmea kuukautta ja päästä sisään toisen maan kulttuuriin tällä tavalla. Ajoittain on ollut tosi raskasta olla erosssa omista ihmisistä (Tiedätte ketä ootte siellä suomessa! <3 ) ja omista ympyröistä. Välillä on itkettänyt ja ikävä on ollut raastava. Niin pikku kimmalla kuin mullakin. Pikku                                                                       kimmalta varastettiin vielä puhelinkin reilu viikko sitten ja                                                                     sitä on sitten yritetty jäljittää, mutta se on kyllä mennyttä. Eli                                                                 yhteydenpito kimmalla omiin kavereihin on ollut nyt vähissä.                                                                 Onneksi suomesta löytyi puhelin joka saapuu tänne viikon                                                                     päästä ystävien matkassa! ( Kiitos Jari, Minna ja Emppu).

Ensimmäinen lelusatsi lähdössä sairaalaan

Matkalla oleminen on kuitenkin aina yhtä ihanaa vaikka sitä välillä kaipaa omia ympyröitä ja omia asioita. Mä koen, että oon matkalla aina jotenkin enemmän auki itse elämälle kuin kotona. Oon auki omille tunteille ja ajatuksille, auki uusille ihmisille ja kokemuksille. Ja kyllä se on ainakin mun kohdalla niin, että kun kerran on matkalle lähtenyt niin mieli kaipaa maailmalle aina kun on kotona suomessa. On ollut ihana huomata, että me pärjätään kimman kanssa reissussa eikä meillä oo mtn hätää. Mutta onneksi täällä on ollut muitakin suomalaisia. (Kiitos Kristat, Julia ja sossut!) Kyllä mä oisin ollut pulassa ilman teitä kimman kanssa. Teistä on ollut iso apu ja tuki, ihan jo perusjutuissa,. Ootte viettäneet aikaa pikku kimmankin kanssa ja ottaneet vastuuta siitä - mitä teidän ei olisi pakko tehdä! Kiitos! Ja kiitos siitä, että ootte jaksaneet munkin kiukuttelua.

Kaikille ketkä miettii vaihtoon lähtöä tai reissaamista lapsen kanssa tai ihan yksinkin, lähtekää ja uskaltakaa elää! Maailma on avoin teille - ainoo mikä on esteenä on oma pää. Meillä on vaan tää yks elämä, vaikka uudelleen syntymiseen joissakin maissa uskotaankin, älkää jääkö odottelemaan sitä! Maailmalta pääsee aina takaisin kotiin jos tulee jtn ongelmia. Älkää niitä pelätkö, uskaltakaa elää! Parhaimmassa tapauksessa tutustutte itseenne paremmin ja alatte  ymmärtää maailmaa ihan eri tavalla. Mikä sen parempaa!

Ja te Diakin opiskelijat ketkä luette tätä, mä mielellään vastaan kysymyksiin jos tulee jtn mieleen. Laittakaa sähköpostia emilia.helenius1@gmail.com tai bongatkaa mut fb:sta.

En tiedä saanko enään uutta tekstiä aikaiseksi. Me lähdetään viikon päästä thaimaahan viettämään joulua ja uutta vuotta. Joulu krabilla ja uusi vuosi bangkokissa, En malta odottaa! Suomeen palataan tammikuun eka. Siellä sitten odottaakin jo ihan uudet jutut ja kevvään harkka. Sain kuulkaa harkkapaikaksi mun lapsuuden haaveen, pääsen ambulanssiin. Unelmia kohti mussukat!

Ja niinkuin meidän kaveriporukassa sanotaan, keep coming back! <3

Ps : Tässä opiskelija tutkii onko virtsassa proteiinia! Pieni nuotio pystyyn sairaalan käytävälle ja homma hoituu!

Vauvoja, pediatrista ja väsymystä!

Istun just meidän hotellihuoneessa illallisen jälkeen Käytiin syömässä meksikolaisessa raflassa ja mukana oli saksalainen kimma joka opiskelee lääkäriksi. Hauskaa seuraa ja vihdoin oma enkku alkaa tulla vapaammin suusta ulos - pystyy jopa heittämään läppää eikä omat virheet haittaa. Johan sitä on odotettukin.
Muuten fiilis alkaa olla jo aika odottava. Harkkaa on jäljellä enään kolme kokonaista viikkoa. Aika on menny ihan tajuttoman nopeesti. On meillä vielä 1,5 kk matkaa jäljellä josta viimeset reilu 3 viikkoa vietetään thaimaassa joten on tässsä vielä aikaa. Lennotkin on jo ostettu vietnamista eteenpäin ja majotukset buukattu thaimaassa. Ihanaa! On vietnam kiva, mutta thaimaalla on ihan spessu paikka mun sydämessä. Sinne me uskallettiin lähteä ekaa kertaa kolme vuotta sitten ja heti kerralla kuukaudeksi, Kyl mä sillonj mietin, et hitto mä oon hullu mutta hyvin selvittiin. Ja niin on selvitty nytkin. Kiitos vaan Tomppa kun pidit meistä huolta ekalla kerralla ja opetit ajamaan skootteria. Siitä on kyllä ollut täälläkin ihan älyttömän iso apu. Oon kyllä kiittäny sua monta kertaa mielessäni! :) Ja näköjään näin nnyt julkisestikin.

Mutta joo, tässä on varmaan menny reilu pari viikkoa kun oon viimeksi kirjottanu. Ei oo vaan jaksanut ja ei täällä oikeestaan oo mtn kauheen spesiaalia tapahtunutkaan. Välillä oma mieliala on ollu aika matala ja ikävä on ollu omia ihmisiä, mutta onneks whatsup puhelut toimii tosi hyvin. Onneksi on some!

Oltiin synnytyssalin jälkeen ns. neonataaliosastolla. Eli osastolla minne äidit menee synnytykse jälkeen vauvojen kanssa. Osastolla oli myös naisia muista gynekologisista syistä toipumassa. Osaston perustarkoitus on kuitenkin tarjota äidille ja lapselle tukea ja seurantaa sekä varmistaa molempien toipuminen synnytyksestä. Hoitoajat on osastolla huomattavasti pidemmät kuin suomessa, jopa 10 päivää. Tätä perusteltii raskaudenaikaisen seurannan puutoksella. Meillä suomessa äidit ja sikiöt ovat tarkemmassa seurannassa ja myös mahdollisten raskaudenaikaisten ongelmien hoito toteutuu paremmin. Täällä taas seuranta raskauden aikana ei ole niin tarkkaa kuin suomessa, joten on ihan perusteltuakin seurata tilannette pidempään synnytyksen jälkeen. Osastolla hoito on hyvin samanlaista kuin suomessa, olosuhteet ja ympäristö on vaan erilaiset. Huoneet osastolla ovat isoja ja niissä on noin 20 sänkyä. Sängyt on aseteltu vierekkäin ja esimerkiksi neljässä yhteen laitetussa sängyssä saattaa olla kuusikin äitiä lapsineen. Monella äidillä on joko puoliso, oma äiti tai puolison äiti mukana auttamassa vauvan hoidossa jotta äiti saisi levätä ja keskittyä toipumiseen. Kuinkahan moni meistä suomalaisista äideistä suosuiti yöpymään samassa sängyssä viiden muun synnyttäneen äidin kanssa anoppien pyöriessä vieressä seitsemän päivää? Mä olisin ainakin lähtenyt kotiin heti kun jalat vaan olisi kantaneet.

Melkein jokaiselle äidille menee vaarmuuden vuoksi jonkinlainen antibiootti. Täällä käytetään hyvin reippaasti antibiootteja, johtuen varmaankin yleisestä hygienian puutteesta. Varsinkin sektioiden jälken antibiootit menevät aina ja äidit joutuvat olemaan sairaalassa pitkään haavanhoitoa varten. Välillä tuntuu kummalliselta miksi potilaat viettävät niin pitkiä aikoja sairaalassa, mutta sitä perustellaan usein infektioriskillä sekä tarkkailun tarpeella.

Osastolla aamuvuoron kätilöllä taitaa olla kovin homma. Kätilö pesee yksin kaikki osaston vauvat joka aamu. Äidille tai isoäidille jaetaan aamuisin vuoronumero ja sitten mennään vauva kainalossa odottamaan omaa vuoroa käytävällä muiden seuraksi. Sitten aina vuorollaan vauva ojennetaan kätilölle kylpyhuoneeseen ja ovi painetaan peräsä kiinni. Vauvan pesee siis aina kätilö, ei koskaan perheenjäsen. Kätilö riisuu, pesee, pukee ja kapaloi joka aamu jopa 60 vauvaa. Pesu menee aina samalla rutiinilla, Vesi valumaan, vauva nakuksi, vauva yhdelle kädelle ja saippuaa vauvan rinnan päälle. Ensin pestään ja huuhdellaan vauvan vartalo, sitten vauva pyyhkeen sisään ja uudestaan veden alle- vuorossa on tukka ja tietysti saippualla. Nopsat huuhtelut, vauva kuivaksi, navan puhdistus, vaatteet päälle ja tiukkaan kapaloon. Seuraava!! Koko operaation menee aika ehkä 5 min. Voi sitä tuskan määrää kun me koitettiin pestä vauvoja yhtä nopeesti. Ei siitä tullut mitään. Pitihän niille lässyttää ja leperrellä - ja myös mun! Hei oikeesti ystävät rakkaat, jos mä alan suomessa huuruilla jotain vauvoista ja niiden ihanuudesta, niin tarkistakaa mun lääkitys. Kyllä tää yksi riittää mulle oikein hyvin kiitos vaan!
Mutta niinkuin sanoin, kova homma. Eroja on suomeen vaikka kuinka, mutta en nyt ala niitä erittelemään. Näin tää homma toimii täällä ja mikäs siinä. Tehokasta on ! :)

Vauvaviikon jälkeen vietettiin yksi viikonloppu Da Nangissa - tällä kertaa mä en sairastanut, joten nähtiin kaupunkiakin ihan eri tavalla. Kiva turisti kaupunki. Toin nyt on low season, joten ei meitä länkkäreitä kauheesti näkynyt. Tosi kiva, sai mennä omassa rauhassa ja leikkiä kunnolla turistia. Ja kyl tuntukin ihan turistilta Huen jälkeen. Tänne on jo kotiutunut niin hyvin, että alkaa tuntea paikkoja. Niin pikku trippi tuntemattomaan tuli kyllä tarpeeseen.
Mentiin Da Nangiin junalla, olisko kestänyt ehkä 3h. Juna oli hyvä, pehmeet penkin ja ilmastointi. Maisematkin oli mahtavat. Ylös ja alas vuorenrinnettä ja toisella puolella sininen meri kaukana alhaalla. Välillä vähän jännitti. mutta turvassa me oltiin. :)
Ekana iltana meillä olikin sitten hotellissa ihana torakkashow. Tultiin syömästä, niin jokaisesta huoneesta löytyi torakoita. Mitäpä sitä sitten muuta kuin kiljumaa, hyppimään sängyllä ja hakemaan hiuslakka millä epätoivoisesti koitettiin niitä tappaa. Siis en tajua. Mä oon normaalisti ihan ok ja pystyn suhtautumaan tollasiin asioihin ihan ookoosti, mutta oliko nyt väsymys vai mikä - mutta itku ei ollu kaukana. Jossain vaiheessa tilanne balansoitui, torakat oli saatu hengiltä ja pysty ajatteleen nukkumista. Aika heikosti nukutti, mutta onneks torakoita ei enään näkyny.

Seuraavana päivänä me vuokrattiin pikku kimman kanssa skootteri ja ajeltiin ympäri kaupunkia. Kierrettiin mm. monkey mountain mutta ei kiinnostanut kiivetä sinne ylös ( hissilläkin olisi päässyt) koska jo sen ympäristö oli niin täynnä turistikamaa, että vaan ällötti. Mutta skootterilla ajelu oli mukavaa niinkuin aina. Ja mikäs sitä ajellessa kun takana istui maailman paras kartturi, pikku kimma joka ohjeisti eri paikkoihin google mapsin avulla. Pikku kimma on muutenkin ihan täydellistä matka seuraa! Monesti paljon reippaampi kuin mä. Ihan maailmankansalainen!

Ps: Olinkin jättänyt tän tekstin kesken kolme viikkoa sitten! Nyt on jo 30.11. Vähän tuntuu takkuavan tää kirjoitus. Seuraavassa kirjotuksessa lisää! :)

Vauvoja!

Synnytyssänky

Tää viikko me oltiin synnytysosastolla. Ensin meidän piti mennä syöpikselle, mutta saatiin onneksi vaihdettua se tähän. Koska synnärillä olo oli kyllä lottovoitto!
Ei sairaanhoitajaopiskelijat pääse suomessa näkemään synnytyksiä, kätilöt menee ensisijaisesti synnäripaikkoihin. Ja tuntuu sama tilanne olevan myös muissa maissa! Täällä olevat italialaiset loppuvaiheen lääkäriopiskelijatkaan eivät olleet nähneet yhtään synnytystä. Yksi niistä kundeista tulikin meidän kanssa saliin jotta saisi synnytyksen nähdä. Oli hauska kuulla, kun se papatti ja hämmästeli toimintaa italiaksi. Ei muuten turhaan puhuta italialaisten temperamentista, tältä kundilta sitä nimittäin ainakin löyty!

Mentiin maanantaina klo 8 synnärille ja jo 5 minuuttia myöhemmin me oltiin synnytysalissa katsomassa synnytystä. Saliin piti laittaa hatut ja maskit naamalle, sekä vaihtaa toiset kengät. Jos ei ollu kenkiä, niin sukat tai paljaat varpaatkin oli ihan ok. Mutta omilla sandaaleilla ei saanu mennä. Synnytystä oli katsomassa iso lauma jengiä, opiskelijoita ja lääkäreitä sekä tietty huoneessa oli myös pari kätilöä. Eli sama meininki jatkuu, paljon ihmisiä yhden potilaan ympärillä.

Mä en voi lakata ihmettelemästä kuinka urheita ja vahvoja paikalliset naiset on ja kuinka mielettömän upea sekä vahva naisen kroppa on. Naisen kroppa venyy äärimmilleen ja kykenee kasvattamaan lapsen, ihan täysin valmiin ja kauniin lapsen. Ja vielä kaiken tuon 9 kuukauden kasvattamisen jälkeen nainen vielä puskee lapsen ulos. Meidän naisten pitäisi olla itsestämme ylpeitä kun pystytään tuohon kaikkeen! Me ollaan oikeasti vahvoja ja meidän kroppa on uskomattoman hieno. Mitä sitten vaikka omasta mielestä omassa kropassa pitäisi muuttaa jotain? Ihan sama! Me pystytään tekemään lapsia!! :) Ja paikalliset naiset vielä synnyttää ilman mitään kivunlievitystä. Synnytysosaston käytävillä näkeekin äitejä puuskuttamassa ja nojailemassa puolisoihinsa, jotta synnytyskipu olisi edes jotenkuten siedettävää.

Synnytyssalissa äiti makaa tai on puoli-istuvassa asennossa pritsillä ja koko muu porukka seisoo äidin jalkopäässä. Ponnistusvaiheessa joku hoitajista menee seisomaan äidin viereen korokkeelle ja äidin ponnistaessa painaa hyvin voimakkaasti äidin vatsaa, jotta vauva syntyisi nopeammin. Tästä kysyttäessä syynä on nimenomaan se, että saataisiin lapsi syntymään nopeammin. Täällä ei ole käytössä imukuppia, näytin siitä jossain vaiheessa kuvaa mutta täällä imukupin korvaa vatsan painaminen joka tehdään melkein säännöllisesti joka äidille. Välillä aika hurjan näköistä. Myös väliliha leikataan melkeinpä joka äidiltä, tässä käytetään puudutetta. (lidocainia). Lapsen synnyttyä napanuora nopsasti poikki ja lapsi siirretään alustalle jossa virvotellaa, kuivataan ja puetaaan. Lapsi saa k-vitamiini pistoksen samalla tavalla kuin suomessa. Tämän jälkeen lapsi nopeasti vilautetaan äidille ja viedään isälle tai lapsen mummolle hoidettavaksi. Lapsi ei siis jää äidin rinnalle vaan äiti jää yksin synnytyssaliin kahdeksi tunniksi seurantaan. (Tähän liittyy muutama pikku juttu, kerron myöhemmin!)

Tervetuloa maailmaan!

Torstaina oltiin mukana synnytyksessä mikä kesti hieman normaalia pidempään. Yleensä äidit synnyttää ja ponnistaa tosi nopeasti, minuuteissa vauva on ulkona. Tällä äidillä vauvaa tehtiin kuitenkin pitkään, useampi tunti oltiin synnytyssalilla. Äiti oli ensisynnttäjä ja jostain syystä supistuksen eivät pehmentänneet kohdunkaulaa riittävästi. Niitä sitten odoteltiin ja välillä seisoskeltiin sekä otettiin käyrää. Mulla ottaa koville kun äidit tuntuu olevan ihan yksin. Miehet eivät pääse synnytyssaliin eikä äitejä kukaan ole tukemassa. Välillä myös tuntuu, että paikalliset kätilöt ovat hiukka tylyjä äideill3 - liiasta valittamisesta saattaa saada pienen läpsäisyn! Ei kätilöillä taida olla aikaa äidin tukemiseen. No mä yleensä ujuttaudun äidin viereen tukemaan. Pidän kädestä, hieron selkää supistuksen aikana, tarjoan juotavaa ja koitan olla tukena mahdollisimman hyvin. Mä toivon, että joku tekisi sen saman mulle. Kannustaisi vieressä ja tukisi päätä niin. että pää ei väsyisi kuin ponnistan. Tätä äitiä tukiessa musta tuntui kuin me tehtäisiin vauvaa yhdessä. :) Kun äiti ponnisti ja pidätti hengitystä, mäkin tein niin. (aloin saada kiinni miksi ne isät pyörtyy saliin. Eihän ne muista hengittää!) Oli ihan mieletöntä saada olla äidin tukena ja nähdä syntymä niin läheltä. Ehkä musta oli apuakin. Kysyin synnytyksen jälkeen saanko ottaa vauvasta kuvan ja sain. Näytin sen äidille ja näytän sen teillekkin. Kuvassa siis pieni poika ihan heti syntymän jälkeen. Aloin myös tunnistaa pieniä vauvakuumeen merkkejä, mutta ne pitää kyllä torpata heti! Eli jos alan suomessa sekoilla jotain, että haluan vauvan - tarkistakaa mun lääkitys ja nopeesti!

Leikkurin tarvikekaappi

Maanantaina kun oltiin aloitettu ja nähty yksi luomusynnytys niin lääkäri tuli kysymään, että halutaanko nähdä sektio. Say what?! Jaa, että halutaanko! Ei varmaan ikinä oo kiidetty niin nopeesti sairaalaan käytävällä. Nopeesti vaihtamaan vaatteita, päälle M-koon vietnamilaiset leikkurivaatteet, myssy ja maski päähän ja saliin. Nähtiin samalla rahalla kaksi sektiota. Tosi siisti toimenpide! Ainoa ero suomessa tehtäviin oli leikkaussalin nuhjuisuus. Mutta se ei haitannut. Tosin voi olla, että joitain juttuja tehdään toisin mutta ei niihin osannut kiinnittää mitään huomiota. Kaikki huomio kiinnittyi leikkaushaavaan ja pieniin vauvoihin mitkä tuli maailmaan. Vauvat otti vastaan kaksi pediatrista sairaanhoitajaa, jotka tsekkasin kaiken olevan kunnossa.
Kaikki tapahtui tosi järjestelmällisesti ja siististi. Mutta niinhän se on leikkurissa. Siinä varmaan on se juttu, mikä mua leikkurissa kiinnostaa ja miksi sinne haluan duuniin. Mua kiehtoo ihan mielettömästi leikkaussali ja ihmisen kehon toiminta. Mun paras harkka onkin ollut leikkurissa ja toivon tosiaan, että saisin napattua itelleni leikkuripaikan syventäväksi paikaksi.

Matkalla sektioon

Synnärillä oli myös juttuja mitkä mun mielestä ois voinu tehdä toisin. Esimerkiksi se juttu, mistä lupasin kertoo myöhemmin. Okei, äiti on synnyttänyt ja jää synnytysaliin tarkkailuun kahdeksi tunniksi. Samaan saliin tuodaan viereille pritsille äiti jonka raskaus on mennyt kesken ennen 20 raskausviikkoa ja jolle tehdään kaavinta tämän vuoksi. Kaavinta tehdään siis juuri synnyttäneen äidin vieressä äidille joka on menettänyt lapsensa. Tuntuu aika kohtuuttomalta. Jos mä jotain voisin muuttaa, niin muuttaisin tämän. Antaisin ja tarjoaisin enemmän kohtaamista, antaisin kipulääkettä ja psyykkistä tukea. En tiedä onko tässä taas kysessä kulttuurillinen ero. Ollaanko me suomessa totuttu toisenlaiseen? Tottakai ollaan ja me tehdäänkin asioita toisella tavalla. Mutta ehkä täällä asioista ajatellaan eri tavalla. Enkä mä usko, että mun mainitsemat äidit traumatisoitui millään tavalla. Kohtaaminen oli vain erilaista. Onko kyse potilaan kunnioittamisesta? Arvokkaasta hoidosta? Ihmisrakkaudesta? Vai ihan vaan toisen ihmisen tasavertaisesta kohtaamisesta? Näiden juttujen kanssa täällä joutuu tekemisiin, miettii miksi mä reagoin näin ja miksi mä ajattelen ettei joku toimintatapa täällä ole ok? En mä kuitenkaan voi tulla ja tuomita tai arvostella. Ihmiset toimii eritavalla eri maassa ja se on ihan ok. Varmasti tän vaihdon yksi tärkeimmistä kokemuksista ja opeista on se, että asioita voidaan tehdä monella eri tavalla ja se on tosi ok. Näin mä oon ennenkin koittanut ajatella, mutta täällä se vaan vahvistuu.

Me nähtiin kaksi kaavintaa viikon aikana. Toinen tuo yllämainittu, (jossa mä myös menin äidin luokse tukemaan ja silittämään) ja toinen jossa oli ns. tuulimunaraskaus. Äidillä oli kaikki raskauden oireet, mutta ei hedelmöittynyttä munasolua. Ilmeisesti 70 % keskenmenoista on ns. tuulimunaraskauksia. Näin luin netistä. Toivotaan ettei luku mee ihan metsään.

Viikko synnärillä oli ihan mieletön. Voisin jäädä sinne hyvin vaikka pariksi viikoksi lisää. Ens viikolla me mennään synnytyksen jälkeiselle osastolle hoitamaan vauvoja. Voi apua! Toivottavasti hei otatte musta sitten suomessa kopin, kun mä alan huuruilla jotain vauvoista. :)

Muutenkin tää viikko on menny tosi nopeesti ja samaa rataa ku edelliset. Aamulla harkkaan, sit ruokaa, altaalle tai salille. Aika kivaa, perusarkea. Pikku kimma on pelannut futista ja sitä pyydettiin tänään sunnuntaina pelaamaan "big tournament only the good players" ja sinne mentiin. Oli kyllä kivaa! :) Eli pikku kimmakin viihtyy. Tosin tänään käytiin myös paikallisessa hammaslääkärissä nappaamassa kolmeen osaan mennyt maitohammas pois kimmalta, mutta sekin meni hyvin. Aika reipas tapaus! :)

Mitähän muuta..ei kai mitään. Meillä ois vielä 2 kk matkaa jäljellä. Eli ei olla vielä ees puolessa välissä. :D

Traumaa!

Kauan me ollaan oltu täällä? 6 viikkoa? Ei kai vielä.. Onko nyt menossa viides varsinainen harkkaviikko? Joo taitaa olla. Se eka viikko oli sellasta säätöä. Tultiin tiistaina, alettiin säätää asuntoa ja totutella tähän. Onneksi on jo päästy noista ajoista eteenpäin ja alkaa tää arki täällä sujua.

Vähän vettä sairaaalan pihalla

Ekat kolme viikkoa oli ihan kauheat. (en mä kai niistä oo kirjottanu? Vai oonko? Hitto miten mä oon näin pysäkillä.) Oli jotenkin tosi vaikea sopeutua, paikat oli uusia, ihmiset oli uusia ja omat tunteet, no ei ollu uusia mut ne tuli aika voimalla.

Meidän kotikadun mummo.
"True Vietnamese"

Ekat viikot me itkettiin pikku kimman kans vuorotellen koti-ikävää ja kavereita. Riideltiin ja mä oikeesti mietin, et tuleeko tästä mitään. Sit kun pikku kimmalla oli paha mieli ja suru, niin mulla tietty syyllisyys siitä kun raahasin sen tänne. Yllätys, että mä tunsin syyllisyyttä jostain! Hah! En sit tajunnu soittaa suomeen kellekkään. Puskin vaan eteenpäin. Olin jotenkin ihan poikki. Ensin skarppasi aamupäivän sairaalalla ja sitten skarppasi iltapäivän kimman kanssa ja otti siitä koppia. Mä nukuinkin joka päivä pikku päkyt. Välillä teki mieli huutaa ja vaan itkeä. Mutta sitten alko onneksi helpottaa. On tää tiukka paketti olla lapsen kanssa kaksin reissussa yli 3 kk. Mä jotenkin ajattelin ja osasin varautua, että varmaan tunteet heittää alussa mutta en mä ihan tätä odottanu. Aikamoista vuoristorataa. Aion kyllä seuraaville vaihtoon lähtijöille painottaa, että tunteet voi heitellä laidasta laitaan ja välillä tuntuu, ettei saa mistään otetta. Mutta on tää sen arvosta. Ja lapsenkin kanssa selviää tosi hyvin! Jos lähtee kaksin lapsen kanssa, lapsen on kyllä oltava sen ikänen että pärjää yksin. Mutta muuten ei ongelmaa, Iso peukku tälle!!

Täällä on muuten satanu aika kivasti viime viikolla. Lauantaista torstaihin satoi jatkuvasti. Välillä oli ehkä 30 min tauko ja sit lisää. Kivaa vaihtelua oli se, että satoiko ihan vaan sillai vähän vai ihan niin per*eleesti. Välillä ihanku joku ois kaatanu ammeellisen vettä päälle. Se oli oikeesti aika hauskaa! Oli lämmin ja sadeviitta toimi täydellisesti. Mikäs sitä oli kävellessä ku nilkkoihin asti oli vettä ja skootterillakin pysty ajamaan. Ei siis mitään hätää!

VAC

Okei, viime viikko oli siis traumaviikko. Ei mitään hirveän dramaattista. Mä jotenkin odotin, että pääsisi näkemään ja tekemään enemmän, mutta aikalailla perusjuttuja. Oltiin siis traumaosastolla. Varmaan 95% potilaista oli kaatunut scoopalla. Tuli tosi luottavainen fiilis ajaa ite!

Tosi paljon näkyi erilaisia ihonsiirtoja. Jos potilaalla on isompi haava melkein vakiona on, että sen päälle siirretään ihoa jostain muualta esim. säärestä suojaamaan. Paljon on käytössä myös erilaisia haavadreenejä sekä alipaineimuhoitoja (VAC). Viikon erikoisuus VACissa olikin, että kaksi potilasta oli kytkettynä täysin samaan laitteeseen ja "keräysastiaan" y-haaarakkeen avulla. Potilaiden välissä ei ollut mitään eristettä, mutta eiköhän alipaine hoida homman niin, ettei toisen potilaan eritteet joudu toiseenj potilaaseen. Tosin oli ihan ok, että toinen potilas sääti itsenäisesti imun voimakkuutta jolloin myös toisen potilaan imu muuttui.

Pohjeluun murtuma + ihonsiirto

Jalkaterän murskamurtuma.

Jalkaterän leikkaushaava

Ehdottomasti viikon mieleenpainuvin keissi oli mies, joka oli ylläri ylläri kaatunut skootterilla. Miehen vasemmassa jalkaterässä oli murskamurtuma. Murtuman vuoksi verenkierto jalkaterässä häiriintynyt ja ykkös + kakkosvarpaat olivat menneet kuolioon. Myös varpaiden alaosa jalkaterässä oli mustumassa sekä seuraava varvas. Miestä oli jo kertaalleen leikattu, jolloin oli mm. laitettu metallia varpaisiin ja jalkaterään sekä yritetty korjata verenkiertoa, mutta se ei ollut auttanut. Tavattiin mies ensimmäisen kerran maanantaina, jolloin hän makasi ylipaikalla sairaalan käytävällä. Tällöin kuultiin, että leikkaus ja varpaiden amputaatio olisi keskiviikona. Noh, tavattiin mies uudelleen päivittäin ja tulkkauksen av
ulla puhuttiin. Perjantaina meidän lähtiessä traumalta, mies makasi edelleen käytävällä odottaen leikkausta. Ihan käsittämätöntä! Mies oli itse tosi positiivinen, mutta en voi tajuta miksi hän joutui odottamaan leikkausta näin pitkään.

Muutenkin ihmiset on tosi pitkään sairaalassa ennen ja jälkeen leikkauksen tai trauman. Muutamassa keississä potilas oli tullut sairaalaan yli viikkoa ennen leikkausta. Tätä kysyttäessä sitä perusteltiin infektioriskillä. Tätä en ihan tajua.

Leikkauksen tai kipsauksen jälkeen potilas saattaa olla kaksikin viikkoa osastolla haavanhoidossa ja saamassa antibioottia p.o. Tosi monelle menee iv-antibiootti, mutta tässä on kyllä tosi iso ero suomeen verrattuna. Meillä yritetään säästää ajassa mitä potilas viettää sairaalassa ja kaikin keinoin pyritään kotiuttamaan potilas, mielellään jo samana päivänä operaation jälkeen. Potilaalle annetaan mukaan hoito-ohjeet, respat ja mahdollisesti ohjataan haavahoitoon terkkarille. Täällä potilasta makuutetaan osastolla ja säästetään kipulääkityksessä ja muissa välineistöissä. Välillä tuntuu, että tää koko systeemi pitäisi pyöräyttää ympäri. Mutta on tässä kyllä paljon hyvääkin. Yhteisöllisyys hoitajien, potilaiden ja omaisten kesken on mahtava. Tätä voisi saada suomeenkin.

Haavadreeni.

Yks kauhujuttu vielä tähän loppuun. Ollaan tutustuttu saksalaiseen lääkäri opiskelijaan joka on täällä leikkurissa harkassa. Hän kertoi, että myös anestesiassa säästetään samoin kuin kipulääkityksessä. Usein on tilanteita leikkauksessa, että potilas herää leikkauksen loppuvaiheessa koska anestesia on liian kevyt. Potilas on siis hereillä esim. sulkuvaiheessa ja ymmärtää, että leikkaus on vielä kesken. Näin käy myös lapsipotilaille. Potilaat, myös lapsipotilaat, tuodaan leikkaussaliin vielä toisen leikkauksen ollessa kesken ja laitetaan leikkaussalin toiselle sängylle. Näin toinen potilas näkee toisen potilaan leikkauksen samalla kun hänelle tehdään leikkausvalmisteluja. Näppärää! ;)

Kauhee kun kuulostaa pahalta tää toiminta täällä. Sitä se ei kuitenkaaa oikeasti ole. Erot suomeen on vaan niin valtaisat, että tuntuu et täällä tehtävät asiat tehdään ihan väärin. Totta on, että täällä voitaisiin kehittää ja muuttaa paljon asioita. Ja näin varmasti tehdäänkin. Täytyy kuitenkin muistaa, että kulttuurikin on erilainen ja eri asioita pidetään tärkeinä eikä se tee tämän maan toimintavoista vääriä. Ne ovat vain erilaisia meihin verrattuna. Musta on mahtavaa nähdä miten asiat voidaan tehdä erilailla ja silti onnistua. Leikkauksset onnistuu ja ihmiset pelastuu mikä on tässä tärkeintä!

Ambulance

Kihti. Urin Acid kertyy niveliin.

Minilomalla ja päivystyksessä!

Köysiradalla

Me oltiin viime viikonloppuna minilomalla Da Nangissa. Vuokrattiin kuski ja auto, mikä oli kyllä ihan fiksu ratkaisu. Ei tarvinnu stressata aikatauluja eikä reittejä. Riitti vaan kun raahautui hotellista ulos, niin kyyti oli valmiina. Ja oli kyllä kiva, kun kuski pystyi kertomaan hiukan maisemista ja avaamaan kulttuuria.

Da Nang oli paljon isompi kuin Hue ja rantaviiva on ihan kaupungin vieressä. Jos ois ollu paremmat ilmat ja enempi aikaa, niin uimaan ois pitäny päästä. Me oltiin kuitenki jo etukäteen sovittu, että mennään käymään Bana Hillsseillä. Iso turistirysä, jossa vuoret nousee korkeelle pilvin yläpuolelle. Siellä iso valkoinen buddha vartioi ja ranskalaisten rakentamaan kylään on piilotettu huonolla maulla tehty "fantasy park". Maisemat oli kuitenkin ihan mielettömät ja ilma vähän viilempää, joten ihan mielellään siitä maksoi. Sinne mentiin maailman pisimmällä (?) köysiradalla, joka kylläkin oli hieman kuumottava. Sinne me ängettiin pieneen koppiin istumaan ja rata meni reilusti puiden yläpuolella. Joutu muutaman kerran miettimään, että "älä pliis jumala anna meidän pudota!". Kivasti mä vielä googlailin netistä hakusanoilla "koysirata onnettomuus". Oli aika luottavainen olo sen jälkeen.

White Buddha

Jo Da Nangiin lähtiessä mulla oli flunssanen olo. Mutta siellä se sitten iskikin ihan kunnolla. Jo paluumatkalla hillsseiltä, mulla oli tunne että kuume nousee. Korvaakin värki sikana. Väsytti, vilutti ja vitutti. Hotellille kun päästiin, niin mulla ei ollu enään muuta osoitetta kuin sänky. Muut hoitsut kävi kattomassa vielä lohikäärmesiltaa joka syöksee tulta klo 21, mutta saivat myös päälleen kunnon vesisuihkun joten ei niin harmittanut vaikka se jäikin meiltä väliin.
Siellä me sitten pikku kimman kanssa makoiltiin vierekkäin sängyllä ja katottiin ruutu.fi:stä armania. Onneks se edes toimi, oli jotain lohtua. Mulla taisi sillon illalla kuume huidella hyvissä lukemissa kun en oo tajunnu maailmasta mitään. Aamulla olo oli pikkusen parempi, mutta edelleen tosi kipeä. Särkylääkettä naamaan ja takaisiin Hueen. Onneksi bussissa oli pelkkiä makuupaikkoja, niin sain rauhassa olla.

Hueen takaisin tullessa päätin, että pakko lähteä käymään lääkärissä. Sain kyydin meidän vaihtokoordinaattorilta, joka vei mut university hospitalin emergencyyn. Olin ainoa länkkäri siellä niiden muun kymmenen mopolla kaatuneen seassa. (Joutu kyl miettiin, et ajaako tässä enää mopolla. Mutta en mä kyllä siitä luovu!) Tosi hyvää enkkua puhuva naislääkäri kuunteli mun keuhkot ja passitti röntgeniin ja labraan. Tuloksena kotiin vietäväksi siistit keuhkokuvat ja puhtaat labratulokset. Kuume tosin oli tällöin jo 39,5c. Olo oli tosi hassu! Hikoilin ihan hulluna kun ei siellä ollut airconia, mutta kuume oli korkea. Aika epätodellista! Istuin paareilla ja torkuin, En muista koska oisin ollut noin kujalla. Olo oli kummallisen skarppi, mutta hyvin letkeä.
Hetken päästä mut vietiin muutamaa kerrosta ylöspäin, jossa nuori kundilääkäri tutki mun korvat. Ja siellähän se syy lymyili. Vasen korva ihan tukossa ja tulehtunut. Mikähän tossa korvassa on? Se on koko ajan tulehtunut. Ärsyttävää! No sain sitten kunnon lääkkeet. Antibiootit. allergialääkkeet ja kortisonipillerit. (no tottakai!) Ja kipulääkettä, Mutta tässä kohtaa on käyny ehkä joku pikku moka. Pussista puuttui paracetamolit mutta sinne oli eksyny tamsulosiinia. Otin sitten kaksi pilleriä sitä ennenkuin tajusin. Ohoh! Tasmulosiinia siis määrätään eturauhasvaivoihin. Hah! Vähän nauratti! Sitä ei kuitenkaan suositella naisille ja lapsille, joten ehkä mä jätän ne loput syömättä.

Tähän väliin ihan julkinen kiitos näille muille hoitsuille ketä on mukana! Erityisesti toi naapurihuoneen Krista. Krista otti kopin pikku kimmasta ku mä jouduin lääkäriin ja vei neidon myös seuraavana päivänä pelaamaan futista, että mä sain levätä. Oon kyllä oikeasti tosi kiitollinen näille kolmelle hoitsukollegalle, Kristalle x 2 ja Julialle, että ootte täällä mukana. Muuten tää ois pikku kimman kanssa asteen verran haasteellisempaa. Onneksi on olemassa jokin takaportti mihin voi luottaa, jos käy jotain. Kiitos siitä! <3

Muuten tää viikko ollaan vietetty surgery wardilla. Toivoin, että oltaisiin päästy leikkauksiin. Mutta kuulemma myöhemmin. On tässsäkin tosin jo ollut kaikenlaista.
Ensinnäkin on selvinnyt,  että vietnamilaisten (ainakin miesten) suurin sairaalaan tulosyy on kivet. Munuaiskivet, sappikivet ym. Ja varokaa tätä, niiden yleisin  aiheuttaja on madot! Kyllä, madot!! Täällä on ainakin kahta erilaista matopaskiaista. Niitä saa kypsentämättömistä vihanneksista ja sitten ne voi ihan vaan päättää mennä sun jalkapohjasta sisään ja parkkeerata minne tahansa elimistössä. Tämän vuoksi vietnamilaiset lääkitäänkin puolen vuoden välein "antiworm-drinkillä". Mekin saadaan kuulemma maistaas tätä ihanuutta ennenkuin lähdetään kotiin. Ihanaa, en malta oottaa! Pikku kimma varsinkin oli tästä innoissaan.

Eli täällä noiden edellämainittujen kivien poistaminen on rutiinia. Eniten ollaan nähty avoleikkaushaavoja, jotka onkin aika rujon näköisiä. kts. kuva. Vieressä näkyy katetri joka on sappitiehyessä. (näin ainakin ymmärsin). Kuva 10 pvää leikkauksen jälkeen. Täällä on todennäköisempää. että kivi on tiehyessä tai putkessa. Kun taas suomessa kivet johtuvat todennäköisemmin kolesterolista ja sijatsevat itse altaassa.

Haavasidokset

Haavanhoito on myös erilaista. Maskit naamalle ja myssyt päähän. Haavanhoidossa käytetään steriilejä välineitä ja vanupalloja. Ne kieputetaan esiin todella likaisen näköisen valkoisen kankaan sisältä. Kangas on kuitenkin streriloitu. Haavaa pyyhitään bänkseillä ja vanupallolla samaan tyyliin kuin meillä. Viimeisillä kerroilla haavaa painetaan voimakkaasti, ilmeisesti sen vuoksi että nähdään erittääkö se. Painaminen aiheuttaa potilaalle kuitenkin tosi kovaa kipua, potilaat puuskuttaa ja vaikertaa. Kyseltiin myös paljon kivunhoidosta ja tärkein syy riittämättömään kivunhoitoon, on potilaan varattomuus, Julteltiin myös parin lääkäri opiskelijan kanssa ja he kertoivat, että välillä potilaat saattavat heräillä leikkauksen loppuvaiheessa riittämättömään anestesiin koska halutaan säästää rahaa. Tuntuu tosi hurjalta ajatukselta! Suomessa on panostettu tosi paljon kivunhoitoon ja musta se on ihan ehdoton juttu. Potilaan koko toipumisprosessi on nopeampi kivuttomana. Iso peukku siis kivunhoidolle!

Tää viikko on ollut aika samanlainen kuin edelliset. Ollaan menty aamulla ja tehty tuttu kysymyspatteristo valitulle potilaalle. Nyt ainakin tuntuu. että täällä oon saanut huomattavasti parempaa tautioppia kuin suomessa. Suomen opetustyyli on toisenlainen. Täällä lähdetään käsittelemäään sairauksia oireista käsin ja kohdataan potilas ennen oppikirjaa. Mulle tää ainakin tuntuu sopivan. Haluan päästä tekemään ja koskettamaan, tehdä jtn konkreettista. Näin sairauksista jää enemmän mieleen.

Ootan tosi innolla ensi viikkoa ja traumaa!!

10 pvää leikkauksen jälkeen

Haava 6 pvää leikkauksen jälkeen

Kysymykset potilaalle

Tää on aika tiukka lista käydä läpi jokaisen potilaan kohdalla.

1. Patient’s name, age

2. Date come hospital (count how many day patient treatment in hospital)

3. Reason: main symptoms so patient  come to hospital.

4. Pathological process: You presented of the disease of the patient in order of time, from patient have the first symptoms untill when you exam patient.

                - When did patient have first symptoms, how to pain, where did they pain, moved or don’t move.

                - Method reduce pain at home: use drugs( buy in pharmacy themself , from other clinic…), what kind of drugs, how long use it,…

                - How about Patient’s state when come hospital: consciousness (alert or coma), vital sign…

                - Doctors diagnose: depend on patient’s document

                - Treatment when patient hospitalized: oral drugs, infusion, injection, blood transfusion…

                - During times patient has treated in hospital:

+  Disease’s state improve or don’t improve

+ What symptoms decreased, what symptoms increase, what new symstoms appear,…

5. Medical history:

                - Patient’s medical history:

+ Other diasease before, when, how about treatment,…

+ Smoking

 + Alcohol

                + Eating habbit

+ Exercise

                - Patient’s family:

                                +  Have member of their family have the same disease or related to disease.

                - Epidemiology: For disease able to spread to other people.

6. Examination:

6.1. Total body state:

                - consciousness

                - Tied or no

                - skin, mucosa, hair, fingernail, toenail

                - Edema or no edema

                - vital sign

6.2. exam organs: from organs have symptoms to normal organs, follow in the order: from syptoms you ask patient  to entity symptoms ( see, touch, knock, listen) For example:

*  Circulatory system

                + Pain chest, in front of sternum, nervous,..

                + Listen heart beat

* Respiratory system

                + Dyspnea, pain lung position, sore throat,…

                + Cough( sputum?)

                + Listen lung sound

* Digestive

                + Eat: how much, compare before

                + Dink: how much

                + Stomachache: belching, heatburn, pain abdomen, nausea, vomit….

                + Defecation ( give stool): colour, how much,…

                + Observe form abdomen

                + Touch and exam abdomen

                + Listen bowel sound

* Urinary system

                + painful urination, uncomfortable, how much, urine colour

                + Exam kidney

* Nervous System

                + sleep?

                + worry?

* Musculoskeletal: able to walk and move, normal joint,…

7. Subclinical: somes test

8. Drugs:

9. Patient’s need: summary from exam patient ( May be give nursing diagnose)

10. What do you do when you take care patient

11. Patient's teaching.

Alkuhuumaa sisätaudeissa

Ladyt menossa tutustumaan sairaalaan. Ei tiedetty, että yliopistoalueella
 pitää olla olkapäät ja polvet peitetty. Noh, täähän meni hyvin sit?

Nyt on takana 2 viikkoa internal medicine jaksoa. Aika meni ihan älyttömän nopeasti. Tosin parin ekan päivän aikana alkoi tuntua, että tää ei lopu ikinä ja etten aio tulla tänne enään koskaan takaisin. Mutta sitten kroppa alko tottua kuumuuteen ja alkoi oppia miten toimia sekä mitä pitää kysyä.

Täällä on kaksi isompaa sairaalaa, Central hospital sekä university hospital joista me ollaan jälkimmäisessä. Sairaalassa ei myöskään ole ilmastointia, fanit pyörii seinillä ja katoissa sekä hissi toimii parhaimpina päivinä. Jos se toimi, niin sitten kiivetään g-kerroksesta vitoseen ja otetaan heti alkuun pikku hiki päälle. Ihana seistä siellä femmassa ainoina länkkäreinä hikeä valuen ja yrittää näyttää asiansa tietävältä ja osaavalta. Voin kertoo, ettei onnistu! Meitä katsotaan tosi pitkään ja meistä ollaan kiinnostuneita. Ei oikein onnistuta ”fit-in”. Yksi kimmoista onkin saanut nimen ”baby doll” ja toinen ”princess”. Mua kutsutaan aina Madame, doctor student tai teacher. Tai tää..paras kaikista, mom. Mua luullaan to-del-la usein näitten muitten kimmojen äidiksi. Eli mulla on 4 lasta, kolme parikymppistä ja sitten tää oma pikku kimma. Hitto! Kuinkahan vanhaksi nää mua luulee?! Sitten kun kerron olevami vaan nurse student, niin mua katsotaan pitkään ja hymyillään. Just. Ihan kiva. Kiitos vaan. Tiiän olevani jo vanhempi lady, mutta pitääkö tässä alkaa jo harkita jotain toimenpiteitä?

Me mennään aamusin kasiksi ja päästään jo ennen puolta päivää pois. Päivät on lyhyitä, mutta aika intensiiviä. Paikallisilla on ruokatauko samaan aikaan kun me päästään pois ja ilmeisesti niillä jatkuu vielä iltapäivisin luennoilla mutta ei meidän niihin kannata osallistua koska ne on vietnamiksi.

Lääkärin kierto

Aamulla kun mennään osastolle niin meidän tutor Phuc, (tosi nuori ja mukava kimma) kertoo meille mihin caseen sinä päivänä meidän olisi tarkoitus tutustua. Tähän mennessä ollaan käyty mm.munuaisten vajaatoimintaa, sisäistä verenvuotoa. nefropatiaa, valtimo tukosta jaloissa (katkokävely), virtsatieinfektiota, maksakirroosia ja nivel kulumaa sekä kortisolisyndrooma (ns.moon face). Opetus on erilaista kuin suomessa. Kopioin seuraavaan postaukseen suoraan sähköpostilla saamani viestin Phucilta. Nämä kysymykset kysytään aina potilaalta järjestyksessä ja vastaukset kirjoitetaan vihkoon, josta ne sitten raportoidaan lääkärille kierrolla. Kahtena ensimmäisenä päivänä meillä ei ollut mitään tietoa, että tälläinen pitää tehdä. Sanottiin vaan, että potilaalta pitää kysyä kysymyksiä mutta eihän me osattu. Siinä me sitten seistiin osastonlääkärin edessä ja ei osattu vastata / kysyä oikeita kysymyksiä. Tunnettiin ittemme tosi tyhmiksi ja satavarmasti se lääkärikin piti meitä tyhminä. Joten tunne oli ihan molemminpuolinen. Pikku hiljaa alettiin ymmärtää mitä meidän haluttiin tekevän ja homma alkoi toimia. Tosin tämä kyseinen lääkäri oli aika inhottava. Kyykytti meitä sekä paikallisia opiskelijoita joista huomasi, että pelkäävät tätä lääkäriä. Mutta näitä lääkäreitä on joka sairaalassa ja viimeisinä päivinä saatiin jopa hyvää palautetta tältä kyseiseltä kyykyttäjältä.

Potilashuoneet on ehkä 15 neliön kokoisia ja niissä on parhaimmillaan 5-6 potilassänkyä. Joissain sängyissä on kaksi potilasta. Toisen jalat toisen pään vieressä, mutta hyvin mahtuu. Patjoja sängyissä ei ole, niiden virkaa toimittaa vain ohut kaislasta (?) kudottu matto. Tyynyt ja peitot tuodaan omasta takaa. Melkein jokaisella potilaalla on mukana omainen joka huolehtii potilaan tarpeista. Juottaa, syöttää, pitää oksennnuspussia, hieroo, tukee, käyttää suihkussa ja pitää huolta lääkkeistä. Musta tää on ihanaa. Ei meillä suomessa oo todellakaan tapana, että omainen jäisi pitämään huolta sairaalassaolon ajaksi. Meillä kaikki on ulkoistettu. Toisaalta myös siinä on puolensa mutta täällä on perhe on lähellä ja tärkeä ja se tuntuu hyvältä. Muutenkin tuntuu, että täällä näytetään paljon avoimemmin toisesta pitäminen ja välittäminen. Se alkaa nyt tuntua mustakin aika lunnolliselta. (ja joo, se ei oo mun vahvin puoli ollut koskaan! Ehkä mä opin täällä jtn uutta!)

Kaikki on ihan selkeetä kaikille
muille paitsi meille, 

Yhtä potilashuonetta kohden on yksi läääkäri, sairaanhoitaja ja meidän kielellä lähihoitaja. Ja tällä pärjätään hyvin. Huoneen oven ulkopuolella on taulu johon on kirjoittu työntekijöiden nimet. Lääkärien lähdössä kierroille heitä seuraa järjetön määrä ihmisiä. Koska kyseessä on university hospital, paikalla on tosi paljon opiskelijoita. Enimmillään potilashuoneessa on ”head doctor” ja tämän assistentti sekä 10 lääkäri opiskelijaa, 2 sairaanhoitaja tutoria eli opettajaa sekä heidän omat paikalliset oppilaansa n 15 kappaletta ja me neljä länkkäriä. Vietnamilaiset on vielä aika iholle tulevaa kansaa, paljon silittelyjä, nojailuja ja selkään työntämistä. Tiivis tunnelma siis niin kuin voitte kuvasta huomata! Tää kuvaaminen on muuten aika hämmentävää. Koko ajan kuulee ”do u wanna take apicture?” ”take a picture!” Näitä on sitten otettu. Tekin pääsette nyt näistä kuvista nauttimaan jos vaaan saan liitettyä ne tänne. Ja onneksi tulee otettua kuvia, niiden avulla pääsee helposti palaamaan tänne takaisin.

Hygienia on hyvin erilainen mitä ollaan suomessa totuttu. Missään ei näy käsidesiä. Ekoina päivinä silmä etsi niitä seiniltä, mutta aikaa nopee tajusin sen turhaksi. Kukaan ei käytä hanskoja. (no,okei! Omassa hanskojen käytössä suomessakin voisi olla petraamisen varaa). Samaa kuumemittaria kierrätetään potilaalta toiselle.Kukaan ei putsaa käsiä tai esim. stetareita siirryttäessä seuraavaan potilaaseen. Samoilla käsillä tän potilaan vatsalta ja käsiltä toisen potilaan silmiin. Mut ei täällä myöskään oo mitään isoja sairaalabakkteereita, mrsa:ta esim. Oisko tässä syy? Onko suomessa jo liian desinfioitua? En tiedä.

Lääke- + nestekärry

Lääkkeet jaetaan isosta kärrystä ja potilaan nimi varmistetaan huutamalla kovaan ääneen huoneen ovelta potilaan nimeä. Tää ei ihan vielä iteltä onnistu kun nää nimet on hippasen erilaisia mihin on ite tottunu. (Binh, Tu, Phuc, Don, Bat, Hien, ym ym). Lääkkeitä jaettaessa ja kanyyleita pistettäessä on tärkeää olla päässä myssy sekä maski. Kysyttäessä asiaa , tutor vastasi ettei hilsettä tipu potilaaseen. Täällä ei käytetä hepariinia kanyyliin, eli jos kanyyli on tukossa, niin vähän aikaa koitetaan saada nestettä läpi ja jos ei onnistu, niin kanyyli vaihtoon. Myöskään mitään huuhteluja ennen ja jälkeen lääketipan ei käytetä. Kanyylit teipataan kiinni, mitään valmiita sidepaketteja tähän ei ole. Mutta samat ärsyttävät turvakanyylit ne on täälläkin käytössä. Hih! Jotain tuttua siis.

Kanyyleja käytetään maksimissaan 3 päivää infektioriskin vuoksi. IV-antibiootit tuikataan suoraan suoneen, ei siis kanyylin kautta. Tässäkin syynä infektioriski. Tosi tottuneen näköisesti homma hoituu. Ei mtn ongelmia. Verinäytteet otetaaan samalla tekniikalla, vedetään veri suoraan ruiskuun josta se ruiskutetaan näyteputkeen. Muutamat aika järkyttävän näköiset holkitukset oon nähny. Ihme ettei oo tullu vielä pistostapaturmia. Kysyin miten toimitaan pistostapaturman sattuessa ja käytäntö on aika 

samanlainen kuin suomessa.

Hoitajat työssään

Mitähän muuta? Oon ostanu stetarit ja kuunnellu useiden ihmisten keuhkoja ja sydämiä. On ollu tosi kiva tehdä sitä ja löytää oikea tatsi miten se tehdään. Vihdoin myös manuaalinen verenpaineen mittaus sujuu. Kiitos vaaan meidän luokan toinen ambulanssikuski joka sen mulle opetti! Ostin myös RR-mittarin. Ihanku niillä olisi suomessa käyttöä, mutta nyt voin ainaki brassailla omistavani ne. 

Länkkärihoitsut, tutorit ja pari paaikallista opiskelijaa

" The Doctor Student"

Varsinkin samalla alalla olevat ja opiskelijat, tsekatkaa vielä seuraava postaus. Oisko siinä vinkkiä mitä pitäisi kysyä potilaalta? 

Ps. Pikkasen on ärsyttävää asetella tekstiä ja kuvia tähän blogiin. Jos jossain menee hermo niin tässä!