 |
| Ladyt menossa tutustumaan sairaalaan. Ei tiedetty, että yliopistoalueella pitää olla olkapäät ja polvet peitetty. Noh, täähän meni hyvin sit? |
Nyt on takana 2 viikkoa internal medicine jaksoa. Aika
meni ihan älyttömän nopeasti. Tosin parin ekan päivän aikana alkoi tuntua, että
tää ei lopu ikinä ja etten aio tulla tänne enään koskaan takaisin. Mutta sitten
kroppa alko tottua kuumuuteen ja alkoi oppia miten toimia sekä mitä pitää
kysyä.
Täällä on kaksi isompaa sairaalaa, Central hospital sekä
university hospital joista me ollaan jälkimmäisessä. Sairaalassa ei myöskään
ole ilmastointia, fanit pyörii seinillä ja katoissa sekä hissi toimii
parhaimpina päivinä. Jos se toimi, niin sitten kiivetään g-kerroksesta vitoseen
ja otetaan heti alkuun pikku hiki päälle. Ihana seistä siellä femmassa ainoina
länkkäreinä hikeä valuen ja yrittää näyttää asiansa tietävältä ja osaavalta.
Voin kertoo, ettei onnistu! Meitä katsotaan tosi pitkään ja meistä ollaan
kiinnostuneita. Ei oikein onnistuta ”fit-in”. Yksi kimmoista onkin saanut nimen
”baby doll” ja toinen ”princess”. Mua kutsutaan aina Madame, doctor student tai
teacher. Tai tää..paras kaikista, mom. Mua luullaan to-del-la usein näitten
muitten kimmojen äidiksi. Eli mulla on 4 lasta, kolme parikymppistä ja sitten
tää oma pikku kimma. Hitto! Kuinkahan vanhaksi nää mua luulee?! Sitten kun
kerron olevami vaan nurse student, niin mua katsotaan pitkään ja hymyillään.
Just. Ihan kiva. Kiitos vaan. Tiiän olevani jo vanhempi lady, mutta pitääkö
tässä alkaa jo harkita jotain toimenpiteitä?
Me mennään aamusin kasiksi ja päästään jo ennen puolta
päivää pois. Päivät on lyhyitä, mutta aika intensiiviä. Paikallisilla on
ruokatauko samaan aikaan kun me päästään pois ja ilmeisesti niillä jatkuu vielä
iltapäivisin luennoilla mutta ei meidän niihin kannata osallistua koska ne on
vietnamiksi.
 |
| Lääkärin kierto |
Aamulla kun mennään osastolle niin meidän tutor Phuc,
(tosi nuori ja mukava kimma) kertoo meille mihin caseen sinä päivänä meidän
olisi tarkoitus tutustua. Tähän mennessä ollaan käyty mm.munuaisten
vajaatoimintaa, sisäistä verenvuotoa. nefropatiaa, valtimo tukosta jaloissa
(katkokävely), virtsatieinfektiota, maksakirroosia ja nivel kulumaa sekä
kortisolisyndrooma (ns.moon face). Opetus on erilaista kuin suomessa. Kopioin
seuraavaan postaukseen suoraan sähköpostilla saamani viestin Phucilta. Nämä
kysymykset kysytään aina potilaalta järjestyksessä ja vastaukset kirjoitetaan
vihkoon, josta ne sitten raportoidaan lääkärille kierrolla. Kahtena
ensimmäisenä päivänä meillä ei ollut mitään tietoa, että tälläinen pitää tehdä.
Sanottiin vaan, että potilaalta pitää kysyä kysymyksiä mutta eihän me osattu.
Siinä me sitten seistiin osastonlääkärin edessä ja ei osattu vastata / kysyä
oikeita kysymyksiä. Tunnettiin ittemme tosi tyhmiksi ja satavarmasti se
lääkärikin piti meitä tyhminä. Joten tunne oli ihan molemminpuolinen. Pikku
hiljaa alettiin ymmärtää mitä meidän haluttiin tekevän ja homma alkoi toimia.
Tosin tämä kyseinen lääkäri oli aika inhottava. Kyykytti meitä sekä paikallisia
opiskelijoita joista huomasi, että pelkäävät tätä lääkäriä. Mutta näitä
lääkäreitä on joka sairaalassa ja viimeisinä päivinä saatiin jopa hyvää
palautetta tältä kyseiseltä kyykyttäjältä.
Potilashuoneet on ehkä 15 neliön kokoisia ja niissä on
parhaimmillaan 5-6 potilassänkyä. Joissain sängyissä on kaksi potilasta. Toisen
jalat toisen pään vieressä, mutta hyvin mahtuu. Patjoja sängyissä ei ole,
niiden virkaa toimittaa vain ohut kaislasta (?) kudottu matto. Tyynyt ja peitot
tuodaan omasta takaa. Melkein jokaisella potilaalla on mukana omainen joka
huolehtii potilaan tarpeista. Juottaa, syöttää, pitää oksennnuspussia, hieroo,
tukee, käyttää suihkussa ja pitää huolta lääkkeistä. Musta tää on ihanaa. Ei
meillä suomessa oo todellakaan tapana, että omainen jäisi pitämään huolta
sairaalassaolon ajaksi. Meillä kaikki on ulkoistettu. Toisaalta myös siinä on
puolensa mutta täällä on perhe on lähellä ja tärkeä ja se tuntuu hyvältä.
Muutenkin tuntuu, että täällä näytetään paljon avoimemmin toisesta pitäminen ja
välittäminen. Se alkaa nyt tuntua mustakin aika lunnolliselta. (ja joo, se ei
oo mun vahvin puoli ollut koskaan! Ehkä mä opin täällä jtn uutta!)
 |
| Kaikki on ihan selkeetä kaikille muille paitsi meille, |
Yhtä potilashuonetta kohden on yksi läääkäri,
sairaanhoitaja ja meidän kielellä lähihoitaja. Ja tällä pärjätään hyvin.
Huoneen oven ulkopuolella on taulu johon on kirjoittu työntekijöiden nimet.
Lääkärien lähdössä kierroille heitä seuraa järjetön määrä ihmisiä. Koska
kyseessä on university hospital, paikalla on tosi paljon opiskelijoita. Enimmillään
potilashuoneessa on ”head doctor” ja tämän assistentti sekä 10 lääkäri
opiskelijaa, 2 sairaanhoitaja tutoria eli opettajaa sekä heidän omat
paikalliset oppilaansa n 15 kappaletta ja me neljä länkkäriä. Vietnamilaiset on
vielä aika iholle tulevaa kansaa, paljon silittelyjä, nojailuja ja selkään
työntämistä. Tiivis tunnelma siis niin kuin voitte kuvasta huomata! Tää kuvaaminen
on muuten aika hämmentävää. Koko ajan kuulee ”do u wanna take apicture?” ”take
a picture!” Näitä on sitten otettu. Tekin pääsette nyt näistä kuvista
nauttimaan jos vaaan saan liitettyä ne tänne. Ja onneksi tulee otettua kuvia,
niiden avulla pääsee helposti palaamaan tänne takaisin.
Hygienia on hyvin erilainen mitä ollaan suomessa totuttu.
Missään ei näy käsidesiä. Ekoina päivinä silmä etsi niitä seiniltä, mutta aikaa
nopee tajusin sen turhaksi. Kukaan ei käytä hanskoja. (no,okei! Omassa
hanskojen käytössä suomessakin voisi olla petraamisen varaa). Samaa
kuumemittaria kierrätetään potilaalta toiselle.Kukaan ei putsaa käsiä tai esim.
stetareita siirryttäessä seuraavaan potilaaseen. Samoilla käsillä tän potilaan
vatsalta ja käsiltä toisen potilaan silmiin. Mut ei täällä myöskään oo mitään
isoja sairaalabakkteereita, mrsa:ta esim. Oisko tässä syy? Onko suomessa jo
liian desinfioitua? En tiedä.
 |
| Lääke- + nestekärry |
Lääkkeet jaetaan isosta kärrystä ja potilaan nimi
varmistetaan huutamalla kovaan ääneen huoneen ovelta potilaan nimeä. Tää ei
ihan vielä iteltä onnistu kun nää nimet on hippasen erilaisia mihin on ite
tottunu. (Binh, Tu, Phuc, Don, Bat, Hien, ym ym). Lääkkeitä jaettaessa ja
kanyyleita pistettäessä on tärkeää olla päässä myssy sekä maski. Kysyttäessä
asiaa , tutor vastasi ettei hilsettä tipu potilaaseen. Täällä ei käytetä
hepariinia kanyyliin, eli jos kanyyli on tukossa, niin vähän aikaa koitetaan
saada nestettä läpi ja jos ei onnistu, niin kanyyli vaihtoon. Myöskään mitään
huuhteluja ennen ja jälkeen lääketipan ei käytetä. Kanyylit teipataan kiinni,
mitään valmiita sidepaketteja tähän ei ole. Mutta samat ärsyttävät
turvakanyylit ne on täälläkin käytössä. Hih! Jotain tuttua siis.
Kanyyleja käytetään maksimissaan 3 päivää infektioriskin
vuoksi. IV-antibiootit tuikataan suoraan suoneen, ei siis kanyylin kautta.
Tässäkin syynä infektioriski. Tosi tottuneen näköisesti homma hoituu. Ei mtn
ongelmia. Verinäytteet otetaaan samalla tekniikalla, vedetään veri suoraan
ruiskuun josta se ruiskutetaan näyteputkeen. Muutamat aika järkyttävän näköiset
holkitukset oon nähny. Ihme ettei oo tullu vielä pistostapaturmia. Kysyin miten
toimitaan pistostapaturman sattuessa ja käytäntö on aika
samanlainen kuin suomessa.
 |
| Hoitajat työssään |
Mitähän muuta? Oon ostanu stetarit ja kuunnellu useiden
ihmisten keuhkoja ja sydämiä. On ollu tosi kiva tehdä sitä ja löytää oikea
tatsi miten se tehdään. Vihdoin myös manuaalinen verenpaineen mittaus sujuu.
Kiitos vaaan meidän luokan toinen ambulanssikuski joka sen mulle opetti! Ostin
myös RR-mittarin. Ihanku niillä olisi suomessa käyttöä, mutta nyt voin ainaki
brassailla omistavani ne.
 |
| Länkkärihoitsut, tutorit ja pari paaikallista opiskelijaa |
 |
| " The Doctor Student" |
Ps. Pikkasen on ärsyttävää asetella tekstiä ja kuvia tähän blogiin. Jos jossain menee hermo niin tässä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti