Vauvoja!

Synnytyssänky

Tää viikko me oltiin synnytysosastolla. Ensin meidän piti mennä syöpikselle, mutta saatiin onneksi vaihdettua se tähän. Koska synnärillä olo oli kyllä lottovoitto!
Ei sairaanhoitajaopiskelijat pääse suomessa näkemään synnytyksiä, kätilöt menee ensisijaisesti synnäripaikkoihin. Ja tuntuu sama tilanne olevan myös muissa maissa! Täällä olevat italialaiset loppuvaiheen lääkäriopiskelijatkaan eivät olleet nähneet yhtään synnytystä. Yksi niistä kundeista tulikin meidän kanssa saliin jotta saisi synnytyksen nähdä. Oli hauska kuulla, kun se papatti ja hämmästeli toimintaa italiaksi. Ei muuten turhaan puhuta italialaisten temperamentista, tältä kundilta sitä nimittäin ainakin löyty!

Mentiin maanantaina klo 8 synnärille ja jo 5 minuuttia myöhemmin me oltiin synnytysalissa katsomassa synnytystä. Saliin piti laittaa hatut ja maskit naamalle, sekä vaihtaa toiset kengät. Jos ei ollu kenkiä, niin sukat tai paljaat varpaatkin oli ihan ok. Mutta omilla sandaaleilla ei saanu mennä. Synnytystä oli katsomassa iso lauma jengiä, opiskelijoita ja lääkäreitä sekä tietty huoneessa oli myös pari kätilöä. Eli sama meininki jatkuu, paljon ihmisiä yhden potilaan ympärillä.

Mä en voi lakata ihmettelemästä kuinka urheita ja vahvoja paikalliset naiset on ja kuinka mielettömän upea sekä vahva naisen kroppa on. Naisen kroppa venyy äärimmilleen ja kykenee kasvattamaan lapsen, ihan täysin valmiin ja kauniin lapsen. Ja vielä kaiken tuon 9 kuukauden kasvattamisen jälkeen nainen vielä puskee lapsen ulos. Meidän naisten pitäisi olla itsestämme ylpeitä kun pystytään tuohon kaikkeen! Me ollaan oikeasti vahvoja ja meidän kroppa on uskomattoman hieno. Mitä sitten vaikka omasta mielestä omassa kropassa pitäisi muuttaa jotain? Ihan sama! Me pystytään tekemään lapsia!! :) Ja paikalliset naiset vielä synnyttää ilman mitään kivunlievitystä. Synnytysosaston käytävillä näkeekin äitejä puuskuttamassa ja nojailemassa puolisoihinsa, jotta synnytyskipu olisi edes jotenkuten siedettävää.

Synnytyssalissa äiti makaa tai on puoli-istuvassa asennossa pritsillä ja koko muu porukka seisoo äidin jalkopäässä. Ponnistusvaiheessa joku hoitajista menee seisomaan äidin viereen korokkeelle ja äidin ponnistaessa painaa hyvin voimakkaasti äidin vatsaa, jotta vauva syntyisi nopeammin. Tästä kysyttäessä syynä on nimenomaan se, että saataisiin lapsi syntymään nopeammin. Täällä ei ole käytössä imukuppia, näytin siitä jossain vaiheessa kuvaa mutta täällä imukupin korvaa vatsan painaminen joka tehdään melkein säännöllisesti joka äidille. Välillä aika hurjan näköistä. Myös väliliha leikataan melkeinpä joka äidiltä, tässä käytetään puudutetta. (lidocainia). Lapsen synnyttyä napanuora nopsasti poikki ja lapsi siirretään alustalle jossa virvotellaa, kuivataan ja puetaaan. Lapsi saa k-vitamiini pistoksen samalla tavalla kuin suomessa. Tämän jälkeen lapsi nopeasti vilautetaan äidille ja viedään isälle tai lapsen mummolle hoidettavaksi. Lapsi ei siis jää äidin rinnalle vaan äiti jää yksin synnytyssaliin kahdeksi tunniksi seurantaan. (Tähän liittyy muutama pikku juttu, kerron myöhemmin!)

Tervetuloa maailmaan!

Torstaina oltiin mukana synnytyksessä mikä kesti hieman normaalia pidempään. Yleensä äidit synnyttää ja ponnistaa tosi nopeasti, minuuteissa vauva on ulkona. Tällä äidillä vauvaa tehtiin kuitenkin pitkään, useampi tunti oltiin synnytyssalilla. Äiti oli ensisynnttäjä ja jostain syystä supistuksen eivät pehmentänneet kohdunkaulaa riittävästi. Niitä sitten odoteltiin ja välillä seisoskeltiin sekä otettiin käyrää. Mulla ottaa koville kun äidit tuntuu olevan ihan yksin. Miehet eivät pääse synnytyssaliin eikä äitejä kukaan ole tukemassa. Välillä myös tuntuu, että paikalliset kätilöt ovat hiukka tylyjä äideill3 - liiasta valittamisesta saattaa saada pienen läpsäisyn! Ei kätilöillä taida olla aikaa äidin tukemiseen. No mä yleensä ujuttaudun äidin viereen tukemaan. Pidän kädestä, hieron selkää supistuksen aikana, tarjoan juotavaa ja koitan olla tukena mahdollisimman hyvin. Mä toivon, että joku tekisi sen saman mulle. Kannustaisi vieressä ja tukisi päätä niin. että pää ei väsyisi kuin ponnistan. Tätä äitiä tukiessa musta tuntui kuin me tehtäisiin vauvaa yhdessä. :) Kun äiti ponnisti ja pidätti hengitystä, mäkin tein niin. (aloin saada kiinni miksi ne isät pyörtyy saliin. Eihän ne muista hengittää!) Oli ihan mieletöntä saada olla äidin tukena ja nähdä syntymä niin läheltä. Ehkä musta oli apuakin. Kysyin synnytyksen jälkeen saanko ottaa vauvasta kuvan ja sain. Näytin sen äidille ja näytän sen teillekkin. Kuvassa siis pieni poika ihan heti syntymän jälkeen. Aloin myös tunnistaa pieniä vauvakuumeen merkkejä, mutta ne pitää kyllä torpata heti! Eli jos alan suomessa sekoilla jotain, että haluan vauvan - tarkistakaa mun lääkitys ja nopeesti!

Leikkurin tarvikekaappi

Maanantaina kun oltiin aloitettu ja nähty yksi luomusynnytys niin lääkäri tuli kysymään, että halutaanko nähdä sektio. Say what?! Jaa, että halutaanko! Ei varmaan ikinä oo kiidetty niin nopeesti sairaalaan käytävällä. Nopeesti vaihtamaan vaatteita, päälle M-koon vietnamilaiset leikkurivaatteet, myssy ja maski päähän ja saliin. Nähtiin samalla rahalla kaksi sektiota. Tosi siisti toimenpide! Ainoa ero suomessa tehtäviin oli leikkaussalin nuhjuisuus. Mutta se ei haitannut. Tosin voi olla, että joitain juttuja tehdään toisin mutta ei niihin osannut kiinnittää mitään huomiota. Kaikki huomio kiinnittyi leikkaushaavaan ja pieniin vauvoihin mitkä tuli maailmaan. Vauvat otti vastaan kaksi pediatrista sairaanhoitajaa, jotka tsekkasin kaiken olevan kunnossa.
Kaikki tapahtui tosi järjestelmällisesti ja siististi. Mutta niinhän se on leikkurissa. Siinä varmaan on se juttu, mikä mua leikkurissa kiinnostaa ja miksi sinne haluan duuniin. Mua kiehtoo ihan mielettömästi leikkaussali ja ihmisen kehon toiminta. Mun paras harkka onkin ollut leikkurissa ja toivon tosiaan, että saisin napattua itelleni leikkuripaikan syventäväksi paikaksi.

Matkalla sektioon

Synnärillä oli myös juttuja mitkä mun mielestä ois voinu tehdä toisin. Esimerkiksi se juttu, mistä lupasin kertoo myöhemmin. Okei, äiti on synnyttänyt ja jää synnytysaliin tarkkailuun kahdeksi tunniksi. Samaan saliin tuodaan viereille pritsille äiti jonka raskaus on mennyt kesken ennen 20 raskausviikkoa ja jolle tehdään kaavinta tämän vuoksi. Kaavinta tehdään siis juuri synnyttäneen äidin vieressä äidille joka on menettänyt lapsensa. Tuntuu aika kohtuuttomalta. Jos mä jotain voisin muuttaa, niin muuttaisin tämän. Antaisin ja tarjoaisin enemmän kohtaamista, antaisin kipulääkettä ja psyykkistä tukea. En tiedä onko tässä taas kysessä kulttuurillinen ero. Ollaanko me suomessa totuttu toisenlaiseen? Tottakai ollaan ja me tehdäänkin asioita toisella tavalla. Mutta ehkä täällä asioista ajatellaan eri tavalla. Enkä mä usko, että mun mainitsemat äidit traumatisoitui millään tavalla. Kohtaaminen oli vain erilaista. Onko kyse potilaan kunnioittamisesta? Arvokkaasta hoidosta? Ihmisrakkaudesta? Vai ihan vaan toisen ihmisen tasavertaisesta kohtaamisesta? Näiden juttujen kanssa täällä joutuu tekemisiin, miettii miksi mä reagoin näin ja miksi mä ajattelen ettei joku toimintatapa täällä ole ok? En mä kuitenkaan voi tulla ja tuomita tai arvostella. Ihmiset toimii eritavalla eri maassa ja se on ihan ok. Varmasti tän vaihdon yksi tärkeimmistä kokemuksista ja opeista on se, että asioita voidaan tehdä monella eri tavalla ja se on tosi ok. Näin mä oon ennenkin koittanut ajatella, mutta täällä se vaan vahvistuu.

Me nähtiin kaksi kaavintaa viikon aikana. Toinen tuo yllämainittu, (jossa mä myös menin äidin luokse tukemaan ja silittämään) ja toinen jossa oli ns. tuulimunaraskaus. Äidillä oli kaikki raskauden oireet, mutta ei hedelmöittynyttä munasolua. Ilmeisesti 70 % keskenmenoista on ns. tuulimunaraskauksia. Näin luin netistä. Toivotaan ettei luku mee ihan metsään.

Viikko synnärillä oli ihan mieletön. Voisin jäädä sinne hyvin vaikka pariksi viikoksi lisää. Ens viikolla me mennään synnytyksen jälkeiselle osastolle hoitamaan vauvoja. Voi apua! Toivottavasti hei otatte musta sitten suomessa kopin, kun mä alan huuruilla jotain vauvoista. :)

Muutenkin tää viikko on menny tosi nopeesti ja samaa rataa ku edelliset. Aamulla harkkaan, sit ruokaa, altaalle tai salille. Aika kivaa, perusarkea. Pikku kimma on pelannut futista ja sitä pyydettiin tänään sunnuntaina pelaamaan "big tournament only the good players" ja sinne mentiin. Oli kyllä kivaa! :) Eli pikku kimmakin viihtyy. Tosin tänään käytiin myös paikallisessa hammaslääkärissä nappaamassa kolmeen osaan mennyt maitohammas pois kimmalta, mutta sekin meni hyvin. Aika reipas tapaus! :)

Mitähän muuta..ei kai mitään. Meillä ois vielä 2 kk matkaa jäljellä. Eli ei olla vielä ees puolessa välissä. :D