Minilomalla ja päivystyksessä!

Köysiradalla

Me oltiin viime viikonloppuna minilomalla Da Nangissa. Vuokrattiin kuski ja auto, mikä oli kyllä ihan fiksu ratkaisu. Ei tarvinnu stressata aikatauluja eikä reittejä. Riitti vaan kun raahautui hotellista ulos, niin kyyti oli valmiina. Ja oli kyllä kiva, kun kuski pystyi kertomaan hiukan maisemista ja avaamaan kulttuuria.

Da Nang oli paljon isompi kuin Hue ja rantaviiva on ihan kaupungin vieressä. Jos ois ollu paremmat ilmat ja enempi aikaa, niin uimaan ois pitäny päästä. Me oltiin kuitenki jo etukäteen sovittu, että mennään käymään Bana Hillsseillä. Iso turistirysä, jossa vuoret nousee korkeelle pilvin yläpuolelle. Siellä iso valkoinen buddha vartioi ja ranskalaisten rakentamaan kylään on piilotettu huonolla maulla tehty "fantasy park". Maisemat oli kuitenkin ihan mielettömät ja ilma vähän viilempää, joten ihan mielellään siitä maksoi. Sinne mentiin maailman pisimmällä (?) köysiradalla, joka kylläkin oli hieman kuumottava. Sinne me ängettiin pieneen koppiin istumaan ja rata meni reilusti puiden yläpuolella. Joutu muutaman kerran miettimään, että "älä pliis jumala anna meidän pudota!". Kivasti mä vielä googlailin netistä hakusanoilla "koysirata onnettomuus". Oli aika luottavainen olo sen jälkeen.

White Buddha

Jo Da Nangiin lähtiessä mulla oli flunssanen olo. Mutta siellä se sitten iskikin ihan kunnolla. Jo paluumatkalla hillsseiltä, mulla oli tunne että kuume nousee. Korvaakin värki sikana. Väsytti, vilutti ja vitutti. Hotellille kun päästiin, niin mulla ei ollu enään muuta osoitetta kuin sänky. Muut hoitsut kävi kattomassa vielä lohikäärmesiltaa joka syöksee tulta klo 21, mutta saivat myös päälleen kunnon vesisuihkun joten ei niin harmittanut vaikka se jäikin meiltä väliin.
Siellä me sitten pikku kimman kanssa makoiltiin vierekkäin sängyllä ja katottiin ruutu.fi:stä armania. Onneks se edes toimi, oli jotain lohtua. Mulla taisi sillon illalla kuume huidella hyvissä lukemissa kun en oo tajunnu maailmasta mitään. Aamulla olo oli pikkusen parempi, mutta edelleen tosi kipeä. Särkylääkettä naamaan ja takaisiin Hueen. Onneksi bussissa oli pelkkiä makuupaikkoja, niin sain rauhassa olla.

Hueen takaisin tullessa päätin, että pakko lähteä käymään lääkärissä. Sain kyydin meidän vaihtokoordinaattorilta, joka vei mut university hospitalin emergencyyn. Olin ainoa länkkäri siellä niiden muun kymmenen mopolla kaatuneen seassa. (Joutu kyl miettiin, et ajaako tässä enää mopolla. Mutta en mä kyllä siitä luovu!) Tosi hyvää enkkua puhuva naislääkäri kuunteli mun keuhkot ja passitti röntgeniin ja labraan. Tuloksena kotiin vietäväksi siistit keuhkokuvat ja puhtaat labratulokset. Kuume tosin oli tällöin jo 39,5c. Olo oli tosi hassu! Hikoilin ihan hulluna kun ei siellä ollut airconia, mutta kuume oli korkea. Aika epätodellista! Istuin paareilla ja torkuin, En muista koska oisin ollut noin kujalla. Olo oli kummallisen skarppi, mutta hyvin letkeä.
Hetken päästä mut vietiin muutamaa kerrosta ylöspäin, jossa nuori kundilääkäri tutki mun korvat. Ja siellähän se syy lymyili. Vasen korva ihan tukossa ja tulehtunut. Mikähän tossa korvassa on? Se on koko ajan tulehtunut. Ärsyttävää! No sain sitten kunnon lääkkeet. Antibiootit. allergialääkkeet ja kortisonipillerit. (no tottakai!) Ja kipulääkettä, Mutta tässä kohtaa on käyny ehkä joku pikku moka. Pussista puuttui paracetamolit mutta sinne oli eksyny tamsulosiinia. Otin sitten kaksi pilleriä sitä ennenkuin tajusin. Ohoh! Tasmulosiinia siis määrätään eturauhasvaivoihin. Hah! Vähän nauratti! Sitä ei kuitenkaan suositella naisille ja lapsille, joten ehkä mä jätän ne loput syömättä.

Tähän väliin ihan julkinen kiitos näille muille hoitsuille ketä on mukana! Erityisesti toi naapurihuoneen Krista. Krista otti kopin pikku kimmasta ku mä jouduin lääkäriin ja vei neidon myös seuraavana päivänä pelaamaan futista, että mä sain levätä. Oon kyllä oikeasti tosi kiitollinen näille kolmelle hoitsukollegalle, Kristalle x 2 ja Julialle, että ootte täällä mukana. Muuten tää ois pikku kimman kanssa asteen verran haasteellisempaa. Onneksi on olemassa jokin takaportti mihin voi luottaa, jos käy jotain. Kiitos siitä! <3

Muuten tää viikko ollaan vietetty surgery wardilla. Toivoin, että oltaisiin päästy leikkauksiin. Mutta kuulemma myöhemmin. On tässsäkin tosin jo ollut kaikenlaista.
Ensinnäkin on selvinnyt,  että vietnamilaisten (ainakin miesten) suurin sairaalaan tulosyy on kivet. Munuaiskivet, sappikivet ym. Ja varokaa tätä, niiden yleisin  aiheuttaja on madot! Kyllä, madot!! Täällä on ainakin kahta erilaista matopaskiaista. Niitä saa kypsentämättömistä vihanneksista ja sitten ne voi ihan vaan päättää mennä sun jalkapohjasta sisään ja parkkeerata minne tahansa elimistössä. Tämän vuoksi vietnamilaiset lääkitäänkin puolen vuoden välein "antiworm-drinkillä". Mekin saadaan kuulemma maistaas tätä ihanuutta ennenkuin lähdetään kotiin. Ihanaa, en malta oottaa! Pikku kimma varsinkin oli tästä innoissaan.

Eli täällä noiden edellämainittujen kivien poistaminen on rutiinia. Eniten ollaan nähty avoleikkaushaavoja, jotka onkin aika rujon näköisiä. kts. kuva. Vieressä näkyy katetri joka on sappitiehyessä. (näin ainakin ymmärsin). Kuva 10 pvää leikkauksen jälkeen. Täällä on todennäköisempää. että kivi on tiehyessä tai putkessa. Kun taas suomessa kivet johtuvat todennäköisemmin kolesterolista ja sijatsevat itse altaassa.

Haavasidokset

Haavanhoito on myös erilaista. Maskit naamalle ja myssyt päähän. Haavanhoidossa käytetään steriilejä välineitä ja vanupalloja. Ne kieputetaan esiin todella likaisen näköisen valkoisen kankaan sisältä. Kangas on kuitenkin streriloitu. Haavaa pyyhitään bänkseillä ja vanupallolla samaan tyyliin kuin meillä. Viimeisillä kerroilla haavaa painetaan voimakkaasti, ilmeisesti sen vuoksi että nähdään erittääkö se. Painaminen aiheuttaa potilaalle kuitenkin tosi kovaa kipua, potilaat puuskuttaa ja vaikertaa. Kyseltiin myös paljon kivunhoidosta ja tärkein syy riittämättömään kivunhoitoon, on potilaan varattomuus, Julteltiin myös parin lääkäri opiskelijan kanssa ja he kertoivat, että välillä potilaat saattavat heräillä leikkauksen loppuvaiheessa riittämättömään anestesiin koska halutaan säästää rahaa. Tuntuu tosi hurjalta ajatukselta! Suomessa on panostettu tosi paljon kivunhoitoon ja musta se on ihan ehdoton juttu. Potilaan koko toipumisprosessi on nopeampi kivuttomana. Iso peukku siis kivunhoidolle!

Tää viikko on ollut aika samanlainen kuin edelliset. Ollaan menty aamulla ja tehty tuttu kysymyspatteristo valitulle potilaalle. Nyt ainakin tuntuu. että täällä oon saanut huomattavasti parempaa tautioppia kuin suomessa. Suomen opetustyyli on toisenlainen. Täällä lähdetään käsittelemäään sairauksia oireista käsin ja kohdataan potilas ennen oppikirjaa. Mulle tää ainakin tuntuu sopivan. Haluan päästä tekemään ja koskettamaan, tehdä jtn konkreettista. Näin sairauksista jää enemmän mieleen.

Ootan tosi innolla ensi viikkoa ja traumaa!!

10 pvää leikkauksen jälkeen

Haava 6 pvää leikkauksen jälkeen