Viimeistä viedään!

Aina yhtä edustavina! :)

Viimeinen viikko alkoi. Aika on mennyt ihan mielettömän nopeasti - just aikaa oli vielä kuusi viikkoa. Nyt enään 4 päivää. Mutta näinhän tää elämä menee.. Sitä elää siinä uskossa, että elämää on vielä paljon jäljellä, kunnes havahtuu siihen että on elänyt jo yli kolmekymmentä vuotta eikä saa enään sitä menetettyä aikaa takaisin. Pelottavaa! Ehkä nyt kun ikää on jo tullut, sitä havahtuu omaan kuolevaisuuteensa ja ymmärtää että ei eläkkään ikuisesti. Mä olin ihan varma 2 kymppisenä, että mulla on rajattomasti aikaa elää tätä elämää - kuinka väärässä olinkaan.

Koitan tänä päivänä elää niin, ettei mun tarvitsisi myöhemmin miettiä, että miksi en elänyt kun mulla oli mahdollisuus! Haluan tänä päivänä olla rohkea ja nähdä asioita. Ne ketkä mut tuntee tietää, että tässä elämässä on vaiheita jolloin elämä on ollut tavallaan pysähtynyt ja mitään uutta ei ole ollut näköpiirissä - pelkkää mustaa. Mutta nyt, edessä on valoa ja jatkuvuutta. Mulla on unelmia ja haaveita joiden toteutuminen on nykyään mahdollista. Mulla on nykyään elämisen arvoinen elämä, josta haluan pitää kiinni tiukasti. Ja juuri tästä syystä mä nyt istun toisella puolella maailmaa ja elän. Voi luoja, mä oikeasti elän! Oon saanu täällä montaa kertaa siitä tunteesta kiinni, että mä oon vapaa. Ajan skootterilla pikku kimma takana ja nauran ääneen onnesta. Musta tuntuu, että oon vahva ja itsenäinen. Ihana elämä! :)
Mutta ehkä mä nyt kerron vähän tästä ajasta täällä, vielä kun siitä jotain muistan.

Edellisen kirjoituksen jälkeen me ollaan oltu ainakin leikkurissa, pediatrisella ja tratidional medicine - osastolla. Leikkurissa työskentely on mun yksi haave. Harmi  vaan kun täällä ollessa kielimuurin takia en saanut niin paljon irti kuin olisin halunnut. Me oltiin viikko leikkurissa, eikä meillä ollut ohjaajaa saleissa mukana kertomassa mitä tapahtuu.

University hospitaalissa on 6 leikkaussalia ja me saatiin vapaasti "haahuilla" salien välillä ja valita mitä halutaan nähdä. Leikkaukset menee samaan tapaan kuin suomessa. Potilas uneen ja leikkaus käyntiin. Täällä tosin puitteet ovat hieman erilaiset kuin suomessa, Välineet ovat samanlaiset, mutta hygieniassa ja laitteiden kunnossa on puutteita. ( ainakin mun mielestä!) Mietin monta kertaa, että jokaisessa salilla olisi hyvä olla oma hygieniahoitaja joka pitäisi huolta pelkästään siitä, että steriilit välineet pysyvät steriileinä. Potilailla onkin runsaasti infektioita leikkausten jälkeen, mikä on tosi harmi koska ne olisi helppo ehkäistä hyvällä hygienialla. Täällä ei esim. ole käytössä kertakäyttöisiä leikkausliinoja eikä suojaesssuja. Aina käytön jälkeen ne pestään ja steriloidaan. En tiedä kuinka tehokas tämä tapa on. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä miten välinehuolto täällä toimii. ( En halua liikaa kritisoida mutta mietin, että tänne olisi hyvä tulla valmiina sairaanhoitajana opettamaan asioita esim. hygieniasta).
Täällä myös potilaiden varallisuus on esteenä esim. hyvälle anestesialle. Juttelin erään lääkäriopiskelijan kanssa ja hän kertoi, että välillä leikkauksen loppuvaiheessa anestesia on liian kevyt potilaan maksukyvyn vuoksi, joten potilas saattaa heräillä vielä leikkauksen ollessa käynnissä. Toisaalta potilaat viettävät pitkiä aikoja sairaalassa mikä lisää kustannuksia potilaalle. Tässä voisi mielestäni hieman "shake the system" ja kohdentaa rahoja hieman toisella tavalla. Myös potilaiden saapuminen leikkaussaliin on "hieman" erilainen kuin suomessa. Joissakin leikkaussaleissa on kaksi sänkyä ja toisella sängyllä saattaa olla vielä leikkaus käynnissä kun toiseen sänkyyn saatetaan potilas. Näin toimitaan myös lapsipotilaiden kohdalla, joka on varmasti lapsille pelottavaa.

Kokonaisuutena kuitenkin leikkurin toiminta on hyvin samanlaista kuin suomessa, toimivaa ja tehokasta. Joitakin asioita muuttamalla saataisiin toimintaa vielä paremmaksi. Onneksi täällä on kuitenkin jatkuvasti menossa eri järjestöjen, kuten esim. Doctors over seas projekteja, joiden tarkoitus on opettaa uusia toimintatapoja ja kehittään hoitotyötä parempaan suuntaa. Me pääsimmekin osallistumaan erään amerikkalaisen luennoitsijan opetukseen jossa käsiteltiin nimenomaan kivunhoitoa sekä palliatiivista hoitoa. Tosi mielenkiintoista! Oma ajatus siitä, että kivunhoito ja potilaaan ja omaisten kokonaisvaltainen hoito on äärimmäisen tärkeää hoidon onnistumisessa vahvistui entisestään. Liputankin vahvasti kivunhoidon puolesta! Ei ole mitään järkeä, että potilas kärsii kivuista jos on mahdollisuus hoitaa niitä.

Sänky lastenosastolla

Pediatrisella, eli lasten osastolla vietimme pari viikkoa. Lasten osasto on samanlainen kuin aikuissten osasto - paljon potilaita ja sänkyjä vierekkäin. Osastolla on myös paljon opiskelijoita, niin sairaanhoitaja kuin lääkäriopiskelijoita. Ihan tungokseen asti. Mielestäni osastolla voisi kiinnittää enemmän huomiota tautien leviämisen ehkäisyyn. Vierekkäisillä sängyilla oli vatsataudista kärsivä lapsi ja munuaiskerästulehduksesta kärsivä lapsi. Toisen lapsen oksentaessa lattialle kukaan ei tehnyt elettäkään tuodakseen lapselle ämpäriä tai vatia, tai käyttänyt desinfektiota oksennusta siivotessa. Jos saisin muuttaa täällä yhden asian, muuttaisin hygienian tason! Sillä voitaisiin ehkäistä niin paljon ongelmia. Tässä olisi jollekkin opiskelijalle mahtava aihe opinnäytetyöksi. "Kuinka desinfektion lisääminen auttaaa ehkäisemään infektioita sairaalaympäristössä vietnamissa".

Lasten osastolla huomasimme saksalaisen lääkäriopiskelijan kanssa, että missään ei ole leluja, kirjoja eikä mitään viihdykettä lapsille. Kuitenkin jotkut lapset viettävät sairaalassa pitkiä aikoja ja he vain makoilevat sängyssä. Suomessa lasten viihtyvyyteen ja kohtaamiseen on panostettu hurjasti. Ja onhan meillä nyt rakenteilla uusi lastensairaalakin jossa lasten viihtyvyys ja turvallisuus on ensisijalla. Täällä tähän ei kiinnitetä huomiota. Olen jo aikaisemmin kirjoittanut, että täällä ensisijalla on potilaiden fyysinen pelastaminen. Ja se onkin ykkösprioritetti ja hyvä niin! Me kuitenkin halusimme yrittää myös parantaa lasten viihtyvyyttä, koska ajattelimme että lapsiystävällinen ympäristö myös lisää lasten turvallisuuden tunnetta ja näin lasten paraneminen myös nopeutuu. Kaikki vaikuttaa kaikkeen! Joten otin kuvan tyhjästä lastensängystä ja postasin sen facebookkiin - ideana oli, että jos jotkut haluaisivat osallistua pieneen keräykseen lasten viihtyvyyden parantamiseksi laittamalla esim, vitosen mun tilille ja kerätyillä rahoilla ostaisimme leluja osastolle lasten käytettäväksi. Ja kuinka kävi..wau! Me saatiin kerättyä reilu 500 e joilla sitten ostettiin kaappi ja leluja osastolle. Rahaa jäi vielä ylikin ja niillä ostimme kolme liikuteltavaa "leluyksikköä". Eli 3 kassia täynnä leluja ja kirjoja. Ne on tarkoitus antaa kolmelle muulle osastolla joilla lapsia on hoidossa aikuisten keskellä. Tällöin hoitajat voivat antaa lasten valita millä haluavat leikkiä ja aina lelun palauttaessaan voi saada toisen lelun ja kirjan.
KIITOS KAIKILLE KETKÄ OSALLISTUIVAT!!!
Tuntui mieletttömän hyvältä tehdä jotain konkreettista osastolla olevien lasten hyväksi. Toivottavasti te saatte kuvien avulla vähän kiinni siitä fiiliksestä mikä meillä oli täällä leluja antaessa.
(Nyt kun laitoin tämän julkiseksi, niin tähän varmaan joku suomen lupaviranomainen tai verottaja puuttuu. Mutta se oli sen arvoista! )

Uusi ja hieno lelukaappi

Me olimme myös viikon verran tutustumassa perinteiseen lääketieteeseen. Oli mielenkiintoista nähdä miten potilaita hoidetaan akupunktion, hieronnan ja erilaisten yrttien avulla. En kuitenkaan saanut siitä irti niin paljon kuin olisin toivonut. Kielimuuri oli esteenä tiedon saamiselle. Olisi ollut mielenkiintoista ymmärtää mitä mikäkin yrtti tekee ja miksi potilaat ovat tulleet hoitoon. Kuitenkin ymmärsin sen verran, että perinteinen lääketiede mm. uskoo että, esimerkiksi kylmä ilma aiheuttaa mm. kasvohalvausta jota hoidetaan akupunktiolla. Olisin mielelläni kuullut tästä lisää, mutta oli vaikeaa saada vastauksia, Tässä onkin yksi iso ongelma täällä - kielimuuri! Kaikelle ei vain löydy englannin kielisiä vastineita joten tiedon saaminen tyssää jo siihen. Perinteinen lääketiede on tosi mielenkiintoista ja nostaahan se jo suomessakin tosi vahvasti päätään. Me käytetään nykyään hirmu määrät rahaa erilaisiin super foodeihin ja kiinnitetään huomiota ravintoon ja sen laatuun. Uskon vahvasti, että sillä mitä suuhunsa laittaa on merkitystä! Pitäisi itsekkin miettiä enemmän niitä omia keinoja millä vaikuttaa omaan hyvinvointiin. Mutta aina ei                                                                      vain jaksa eikä pysty. :)

Nyt viimeisellä viikolla me ollaan päivystyksessä ja on mielenkiintoista nähdä miten päivystys täällä toimii. Tosin oonhan mä itekkin jo päässyt siihen tutustumaan potilaan roolissa. :) Silloin ainakin se toimi hyvin. Tosin mä oon länsimaalainen ja mulla oli mukana meidän vaihtokoordinaattori, joten sain hyvää palvelua, Tää onkin asia mikä mulla aiheuttaa ongelmia, Epätasa-arvoisuus hoidossa. Vakuutuksella on täällä iso arvo ja jos potilaalla on rahaa maksaa hoidosta, hän voi mennä sairaalaan mikä on modernimpi ja missä myös on tilaa enemmän.

Välillä oon tuntenut ihan hirvittävää surua siitä, että maailma on niin epäreilu. Täällä olo laittaa pakolla miettimään mitä voisi itse tehdä ja millä tavalla itse hoitaaa potilaita. Herää kysymys, jos näen että potilaita ei hoideta riittävän hyvin, mitä voin tehdä? Voinko nostaa ongelmia esiin ja jos sen teen, niin mikä on oikea tapa? Ja onko yleensäkkään mitään mitä voin tehdä? Olisiko parempi tulla tänne jo valmiina sairaanhoitajana, koska näin opiskelijana                                                                    sitä on automaattisesti altavastaajana.

Mun mielestä on hyvä pohtia ja tuoda julki näitä asioita eikä vain ummistaa silmiä - koska silmät ummistamalla ongelmilta mikään ei muutu! Haluaisin omalta osaltani olla tekemässä hyvää ja muuttamassa maailmaa parempaan suuntaan. Tosin se tuntuu välillä raskaalta. Välillä toivoisin, etten tuntisi asioita niin vahvasti - elämä voisi olla helpompaa jos en olisi yhden naisen armeijana muuttamassa maailmaa.

......

Välillä oon miettiny, että hitto mä olin hullu kun lähdin tänne pikku kimman kanssa kaksin. Mutta suurimmaksi osaksi oon tosi onnellinen ja kiitollinen tästä mahdollisuudesta kokea tämä. Ei mulla muuten olisi ollut mahdollisuutta olla reissussa yli kolmea kuukautta ja päästä sisään toisen maan kulttuuriin tällä tavalla. Ajoittain on ollut tosi raskasta olla erosssa omista ihmisistä (Tiedätte ketä ootte siellä suomessa! <3 ) ja omista ympyröistä. Välillä on itkettänyt ja ikävä on ollut raastava. Niin pikku kimmalla kuin mullakin. Pikku                                                                       kimmalta varastettiin vielä puhelinkin reilu viikko sitten ja                                                                     sitä on sitten yritetty jäljittää, mutta se on kyllä mennyttä. Eli                                                                 yhteydenpito kimmalla omiin kavereihin on ollut nyt vähissä.                                                                 Onneksi suomesta löytyi puhelin joka saapuu tänne viikon                                                                     päästä ystävien matkassa! ( Kiitos Jari, Minna ja Emppu).

Ensimmäinen lelusatsi lähdössä sairaalaan

Matkalla oleminen on kuitenkin aina yhtä ihanaa vaikka sitä välillä kaipaa omia ympyröitä ja omia asioita. Mä koen, että oon matkalla aina jotenkin enemmän auki itse elämälle kuin kotona. Oon auki omille tunteille ja ajatuksille, auki uusille ihmisille ja kokemuksille. Ja kyllä se on ainakin mun kohdalla niin, että kun kerran on matkalle lähtenyt niin mieli kaipaa maailmalle aina kun on kotona suomessa. On ollut ihana huomata, että me pärjätään kimman kanssa reissussa eikä meillä oo mtn hätää. Mutta onneksi täällä on ollut muitakin suomalaisia. (Kiitos Kristat, Julia ja sossut!) Kyllä mä oisin ollut pulassa ilman teitä kimman kanssa. Teistä on ollut iso apu ja tuki, ihan jo perusjutuissa,. Ootte viettäneet aikaa pikku kimmankin kanssa ja ottaneet vastuuta siitä - mitä teidän ei olisi pakko tehdä! Kiitos! Ja kiitos siitä, että ootte jaksaneet munkin kiukuttelua.

Kaikille ketkä miettii vaihtoon lähtöä tai reissaamista lapsen kanssa tai ihan yksinkin, lähtekää ja uskaltakaa elää! Maailma on avoin teille - ainoo mikä on esteenä on oma pää. Meillä on vaan tää yks elämä, vaikka uudelleen syntymiseen joissakin maissa uskotaankin, älkää jääkö odottelemaan sitä! Maailmalta pääsee aina takaisin kotiin jos tulee jtn ongelmia. Älkää niitä pelätkö, uskaltakaa elää! Parhaimmassa tapauksessa tutustutte itseenne paremmin ja alatte  ymmärtää maailmaa ihan eri tavalla. Mikä sen parempaa!

Ja te Diakin opiskelijat ketkä luette tätä, mä mielellään vastaan kysymyksiin jos tulee jtn mieleen. Laittakaa sähköpostia emilia.helenius1@gmail.com tai bongatkaa mut fb:sta.

En tiedä saanko enään uutta tekstiä aikaiseksi. Me lähdetään viikon päästä thaimaahan viettämään joulua ja uutta vuotta. Joulu krabilla ja uusi vuosi bangkokissa, En malta odottaa! Suomeen palataan tammikuun eka. Siellä sitten odottaakin jo ihan uudet jutut ja kevvään harkka. Sain kuulkaa harkkapaikaksi mun lapsuuden haaveen, pääsen ambulanssiin. Unelmia kohti mussukat!

Ja niinkuin meidän kaveriporukassa sanotaan, keep coming back! <3

Ps : Tässä opiskelija tutkii onko virtsassa proteiinia! Pieni nuotio pystyyn sairaalan käytävälle ja homma hoituu!

Vauvoja, pediatrista ja väsymystä!

Istun just meidän hotellihuoneessa illallisen jälkeen Käytiin syömässä meksikolaisessa raflassa ja mukana oli saksalainen kimma joka opiskelee lääkäriksi. Hauskaa seuraa ja vihdoin oma enkku alkaa tulla vapaammin suusta ulos - pystyy jopa heittämään läppää eikä omat virheet haittaa. Johan sitä on odotettukin.
Muuten fiilis alkaa olla jo aika odottava. Harkkaa on jäljellä enään kolme kokonaista viikkoa. Aika on menny ihan tajuttoman nopeesti. On meillä vielä 1,5 kk matkaa jäljellä josta viimeset reilu 3 viikkoa vietetään thaimaassa joten on tässsä vielä aikaa. Lennotkin on jo ostettu vietnamista eteenpäin ja majotukset buukattu thaimaassa. Ihanaa! On vietnam kiva, mutta thaimaalla on ihan spessu paikka mun sydämessä. Sinne me uskallettiin lähteä ekaa kertaa kolme vuotta sitten ja heti kerralla kuukaudeksi, Kyl mä sillonj mietin, et hitto mä oon hullu mutta hyvin selvittiin. Ja niin on selvitty nytkin. Kiitos vaan Tomppa kun pidit meistä huolta ekalla kerralla ja opetit ajamaan skootteria. Siitä on kyllä ollut täälläkin ihan älyttömän iso apu. Oon kyllä kiittäny sua monta kertaa mielessäni! :) Ja näköjään näin nnyt julkisestikin.

Mutta joo, tässä on varmaan menny reilu pari viikkoa kun oon viimeksi kirjottanu. Ei oo vaan jaksanut ja ei täällä oikeestaan oo mtn kauheen spesiaalia tapahtunutkaan. Välillä oma mieliala on ollu aika matala ja ikävä on ollu omia ihmisiä, mutta onneks whatsup puhelut toimii tosi hyvin. Onneksi on some!

Oltiin synnytyssalin jälkeen ns. neonataaliosastolla. Eli osastolla minne äidit menee synnytykse jälkeen vauvojen kanssa. Osastolla oli myös naisia muista gynekologisista syistä toipumassa. Osaston perustarkoitus on kuitenkin tarjota äidille ja lapselle tukea ja seurantaa sekä varmistaa molempien toipuminen synnytyksestä. Hoitoajat on osastolla huomattavasti pidemmät kuin suomessa, jopa 10 päivää. Tätä perusteltii raskaudenaikaisen seurannan puutoksella. Meillä suomessa äidit ja sikiöt ovat tarkemmassa seurannassa ja myös mahdollisten raskaudenaikaisten ongelmien hoito toteutuu paremmin. Täällä taas seuranta raskauden aikana ei ole niin tarkkaa kuin suomessa, joten on ihan perusteltuakin seurata tilannette pidempään synnytyksen jälkeen. Osastolla hoito on hyvin samanlaista kuin suomessa, olosuhteet ja ympäristö on vaan erilaiset. Huoneet osastolla ovat isoja ja niissä on noin 20 sänkyä. Sängyt on aseteltu vierekkäin ja esimerkiksi neljässä yhteen laitetussa sängyssä saattaa olla kuusikin äitiä lapsineen. Monella äidillä on joko puoliso, oma äiti tai puolison äiti mukana auttamassa vauvan hoidossa jotta äiti saisi levätä ja keskittyä toipumiseen. Kuinkahan moni meistä suomalaisista äideistä suosuiti yöpymään samassa sängyssä viiden muun synnyttäneen äidin kanssa anoppien pyöriessä vieressä seitsemän päivää? Mä olisin ainakin lähtenyt kotiin heti kun jalat vaan olisi kantaneet.

Melkein jokaiselle äidille menee vaarmuuden vuoksi jonkinlainen antibiootti. Täällä käytetään hyvin reippaasti antibiootteja, johtuen varmaankin yleisestä hygienian puutteesta. Varsinkin sektioiden jälken antibiootit menevät aina ja äidit joutuvat olemaan sairaalassa pitkään haavanhoitoa varten. Välillä tuntuu kummalliselta miksi potilaat viettävät niin pitkiä aikoja sairaalassa, mutta sitä perustellaan usein infektioriskillä sekä tarkkailun tarpeella.

Osastolla aamuvuoron kätilöllä taitaa olla kovin homma. Kätilö pesee yksin kaikki osaston vauvat joka aamu. Äidille tai isoäidille jaetaan aamuisin vuoronumero ja sitten mennään vauva kainalossa odottamaan omaa vuoroa käytävällä muiden seuraksi. Sitten aina vuorollaan vauva ojennetaan kätilölle kylpyhuoneeseen ja ovi painetaan peräsä kiinni. Vauvan pesee siis aina kätilö, ei koskaan perheenjäsen. Kätilö riisuu, pesee, pukee ja kapaloi joka aamu jopa 60 vauvaa. Pesu menee aina samalla rutiinilla, Vesi valumaan, vauva nakuksi, vauva yhdelle kädelle ja saippuaa vauvan rinnan päälle. Ensin pestään ja huuhdellaan vauvan vartalo, sitten vauva pyyhkeen sisään ja uudestaan veden alle- vuorossa on tukka ja tietysti saippualla. Nopsat huuhtelut, vauva kuivaksi, navan puhdistus, vaatteet päälle ja tiukkaan kapaloon. Seuraava!! Koko operaation menee aika ehkä 5 min. Voi sitä tuskan määrää kun me koitettiin pestä vauvoja yhtä nopeesti. Ei siitä tullut mitään. Pitihän niille lässyttää ja leperrellä - ja myös mun! Hei oikeesti ystävät rakkaat, jos mä alan suomessa huuruilla jotain vauvoista ja niiden ihanuudesta, niin tarkistakaa mun lääkitys. Kyllä tää yksi riittää mulle oikein hyvin kiitos vaan!
Mutta niinkuin sanoin, kova homma. Eroja on suomeen vaikka kuinka, mutta en nyt ala niitä erittelemään. Näin tää homma toimii täällä ja mikäs siinä. Tehokasta on ! :)

Vauvaviikon jälkeen vietettiin yksi viikonloppu Da Nangissa - tällä kertaa mä en sairastanut, joten nähtiin kaupunkiakin ihan eri tavalla. Kiva turisti kaupunki. Toin nyt on low season, joten ei meitä länkkäreitä kauheesti näkynyt. Tosi kiva, sai mennä omassa rauhassa ja leikkiä kunnolla turistia. Ja kyl tuntukin ihan turistilta Huen jälkeen. Tänne on jo kotiutunut niin hyvin, että alkaa tuntea paikkoja. Niin pikku trippi tuntemattomaan tuli kyllä tarpeeseen.
Mentiin Da Nangiin junalla, olisko kestänyt ehkä 3h. Juna oli hyvä, pehmeet penkin ja ilmastointi. Maisematkin oli mahtavat. Ylös ja alas vuorenrinnettä ja toisella puolella sininen meri kaukana alhaalla. Välillä vähän jännitti. mutta turvassa me oltiin. :)
Ekana iltana meillä olikin sitten hotellissa ihana torakkashow. Tultiin syömästä, niin jokaisesta huoneesta löytyi torakoita. Mitäpä sitä sitten muuta kuin kiljumaa, hyppimään sängyllä ja hakemaan hiuslakka millä epätoivoisesti koitettiin niitä tappaa. Siis en tajua. Mä oon normaalisti ihan ok ja pystyn suhtautumaan tollasiin asioihin ihan ookoosti, mutta oliko nyt väsymys vai mikä - mutta itku ei ollu kaukana. Jossain vaiheessa tilanne balansoitui, torakat oli saatu hengiltä ja pysty ajatteleen nukkumista. Aika heikosti nukutti, mutta onneks torakoita ei enään näkyny.

Seuraavana päivänä me vuokrattiin pikku kimman kanssa skootteri ja ajeltiin ympäri kaupunkia. Kierrettiin mm. monkey mountain mutta ei kiinnostanut kiivetä sinne ylös ( hissilläkin olisi päässyt) koska jo sen ympäristö oli niin täynnä turistikamaa, että vaan ällötti. Mutta skootterilla ajelu oli mukavaa niinkuin aina. Ja mikäs sitä ajellessa kun takana istui maailman paras kartturi, pikku kimma joka ohjeisti eri paikkoihin google mapsin avulla. Pikku kimma on muutenkin ihan täydellistä matka seuraa! Monesti paljon reippaampi kuin mä. Ihan maailmankansalainen!

Ps: Olinkin jättänyt tän tekstin kesken kolme viikkoa sitten! Nyt on jo 30.11. Vähän tuntuu takkuavan tää kirjoitus. Seuraavassa kirjotuksessa lisää! :)